Hae tästä blogista

perjantai 31. joulukuuta 2010

Kuollut kuin kivi


Charlaine Harris: Dead as a Doornail



Luin tämän kirjan jo pari kuukautta sitten, mutta nähtävästi en muistanut kirjoittaa siitä mitään. Tämä on siis viides lukemani Sookie Stackhouse –kirja.

Olen nyt kieltämättä jo vähän sekaisin näiden kirjojen tapahtumien kanssa. Täytyy lehteillä tässä samalla kyseistä kirjaa, sillä nyt alkaa mennä kirjojen tapahtumat sekaisin. Minulla on kuitenkin pakkomielle kirjoittaa tästäkin jotain, sillä aion lukea koko sarjan ja haluan merkinnon jokaisesta kirjasta.

Eric sai muistinsa takaisin, mutta ajanjaksolta, jolloin muisti pimeni, hänellä ei ole muistikuvia. Ainoastaan Sookie tietää kaiken, mutta hän on visusti päättänyt pitää suurimman osan tapahtumista omana tietonaan. Sookie ja Eric (Eric tietämättään) jakavat synkän salaisuuden.

Tässä kirjassa keskitytään kuitenkin enemmänkin Sookien veljeen, Jasosniin, joka on saanut tartunnan – hän on werepanther. Samoihin aikoihin alueella liikkuu murhaaja, joka listii paikallisia shiftereitä. Sookie alkaa selvittää asiaa, sillä hänen läheisensä voivat olla vaarassa.

Shifterit ovat ihmisiä, jotka voivat halutessaan muuttua joksikin eläimeksi. Tässä kirjassa valotetaankin enemmän Shifterssien ja were:n välisiä suhteita ja politiikkaa. En käy niitä tässä kuvailemaan – se selviää lukemalla.

Muuta ei nyt tulekaan kirjasta mieleeni, joten turha tässä on tämän enempää avautua. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kirja, joka näin nopsaan unohtuu, ei voi olla kovin merkittävä lukuelämys. Eli samaa kamaa ilmeisesti oli tämäkin kirja kuin edeltäjänsä.

Mutta koska nyt olen lukenut noin puolet tästä kirjasarjasta, niin aion toki lukea loputkin. Kenties muistini palailee pätkittäin seuraavaan osaan tarttuessani.

perjantai 24. joulukuuta 2010

Psykopaatti-isä ja poika


Augusten Burroughs: A Wolf at the Table



Sain tämän (ja muutaman muunkin) kirjan ystävältäni Susalta about kuukausi sitten ollessani hänen luonaan kylässä.

Juttelimme kirjoista ja meillä onkin paljon yhteisiä intressejä niiden suhteen.


Augusten Burroughs oli minulle ennestään tuntematon nimi. Hän onkin ollut kohtalaisen tuottelias kirjoittaja. Suurin osa – ellei kaikki, en ole varma – hänen kirjoistaan tosin käsittelee tavalla tai toisella hänen lapsuuttaan ja menneisyyttään.

Burroughsin tragedia on se, että hän on näkymätön – näkymätön isälleen. A Wolf at the Table kuvaa Burroughsin pakkomielteenomaista tarvetta saada isänsä huomio, olla rakastettu. Julmasti isä kuitenkin kerta toisensa jälkeen kääntää omalle pojalleen selkänsä, ei ole läsnä, ei ota syliin, ei koske.

Isä on emotionaalisesti kuollut ja pelottava sekä käyttää henkistä väkivaltaa lapseensa. Burroughsin äidistä on turvaa silloin kun on. Äiti on kuitenkin itse henkisesti sairas, joten kyky huolehtia lapsestaan ei ole maailman paras. Koko perhe – Burroughsin isoveljeä myöten – on jotenkin vinksallaan.

Ne, jotka eivät tajua vanhempien valtaa lapseensa, voisivat lukea tämän. Kaikkea ei voi järjellä selittää. On tehty tutkimuksia, joissa on havaittu. että mm. alkoholistiperheen lapset ovat erityisen lojaaleja alkoholistivanhemmalleen (tai vanhemmilleen, jos molemmat ovat alkoholisteja). He suojelevat, peittelevät heidän jälkiään, puolustavat.

Ja ennen kaikkea jaksavat toivoa tiettyyn pisteeseen asti, että lopulta heidät huomataan, lopulta heitä rakastetaan, lopulta kaikki muuttuu. Lapsi on aina riippuvainen vanhemmistaan. Tämän suhteen väärin käyttäminen luo traumoja – moni tekijä sitten vaikuttaa siihen millaisia.

Kyse ei kuitenkaan ole mistään lapsen valitsemasta asenteesta. Kyse on siitä, että lapsi ei ymmärrä. Lapsi on puhdas paperi, jonka sairaat vanhemmat voivat tuhria, sutata, pilata. Jotkut selviävät siitä lopulta, joskus. Jotkut eivät koskaan eivätkä he sitä ole täällä enää edes kertomassa.

Tämä kirja on siis ennen kaikkea kuvaus Augusten Burroughsin ja hänen emotionaalisesti kyvyttömän isänsä suhteesta etenkin lapsuus- ja varhaisteinivuosina.

Burroughsin aiemmin kirjoittama kirja Running with Scissors käsittelee taasen Burroughsin elämää sen jälkeen, kun hänen vanhempansa erosivat ja hän muutti asumaan äitinsä psykiatrin taloon.

Tämän jälkeen on vielä kirja, Dry, joka kuvaa Burroughsin elämää aikuisena. Myös Burroughsin isoveli on kirjoittanut kirjan veljensä innoittamana. Mutta palaan siihen myöhemmin. Luen ensin tuon Running with Scissors (jahka saan sen käsiini), sitten Dry:n (kiitos, Susa, siitäkin kirjasta!).

***

A Wolf at the Table on saatavilla ainakin AdLibriksessä, tosin vain englanninkielisenä. Sen sijaan sekä Running with Scissors ja Dry on saatavilla myös suomeksi.

Suosittelen lukemaan aluperäiskielellä, jos muutenkin luet englanninkielisiä kirjoja. Teksti on helppoa englantia.

torstai 16. joulukuuta 2010

Papin taival on täynnä kuoppia



Kirsti Ellilä: Pelastusrenkaita



Tämä kirja on lähes suoraa jatkoa edeltäjälleen Pappia kyydissä. Oli mukava palata jälleen Matleenan maailmaan.


Matleena teki päätöksensä ja ryhtyi papiksi (entisen) aviomiehensä, Auliksen, kovasta vastustuksesta huolimatta. Papiksi ryhtyminen lienee suurin syy avioerolle, mutta kyllä siinä taustalla oli muitakin ongelmia.

Matleena oli nuori avioituessaan Auliksen kanssa ja selvää on, että mielipiteet ja käsitykset elämästä – miksei siis myös uskosta – voivat muuttua. Paitsi Auliksen mielestä.

Elämä ei kuitenkaan ole ihan mutkatonta eronkaan jälkeen, sillä Matleena huomaa toimivansa ikään kuin piikana perheelleen. Hän käy entisessä kodissaan hoitamassa kotityöt samaan tapaan kuin ennenkin Auliksen ollessa mielestäni aika kyvytön pyörittämään taloutta.

Ystävänsä ehdotuksesta Matleena liittyy eroryhmään, jossa on tarkoitus tehdä erosta miellyttävä oppimiskokemus. Samoihin aikoihin kuvioihin astuu myös nuori mies, Pyry, johon matleena ihastuu. Juorumyllyt jauhavat ja siinä pitää yhden sun toisenkin pohtia omia motiivejaan.


Kirja on tyyliltää samanlainen kuin edeltäjänsäkin – lempeän humoristinen. ihmiset eivät ole täydellisiä, ei myöskään Matleena, mikä tekee kirjasta uskottavan, vaikka monet asiat siitä onkin tuotu kärjistäen esille. Mutta mielestäni kärjistys toimii ja se tuo kirjaan juuri sen ihastuttavan huumorin, joka on tuttu muistakin lukemistani Ellilän kirjoista.

Kirja on sinänsä myös ajankohtainen, että siinä sivutaan niitä ennakkoluuloja, joita homoparit voivat saada osakseen. Moni asia jää avoimeksi, mutta parasta mielestäni onkin se, että kirja herättää lukijan ajattelemaan ja pohtimaan näitä asioita itse. Miten itse toimisin tuollaisessa tilanteessa, mitä neuvoja voisin antaa vai voiko toista edes neuvoa?

Kirsti Ellilä on kirjoittanut paljon muutakin, myös mm. lastenkirjoja. Minusta tuntuu, että aion tutustua niihinkin. Koskaan ei ole liian myöhäistä lukea lastenkirjoja!


Kirsti Ellilän blogi
.
Kirsti Ellilän kotisivut.

maanantai 13. joulukuuta 2010

Väliaikatiedote


En ole lopettanut tätä blogia, vaikken tänne ole mitään hetkeen päivittänytkään. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että en ole lukenut vähään aikaan mitään.

Nyt lukeminen taas maittaa ja olen saanut paljon uusia mielenkiintoisia kirjoja ja kirjavinkkejä.


***


Ps. Minulla on myös toinen blogi, joka ei käsittele kirjoja. Siellä on lähinnä kuvia Lontoosta ja yleistä lätinää sekä joskus matkajuttuja, jos olen ollut jossain.