Hae tästä blogista

tiistai 27. syyskuuta 2011

Tappavan tylsää kahlaamista umpihangessa

Camilla Läckberg: The Ice Princess


Poikkeuksellisesti jälleen kirjoitan muutaman sanan kirjasta, jota en ole vielä kokonaan lukenut. Jäljellä on aika tarkalleen sata sivua kahlattavaa. Kyllä, nimenomaan kahlattavaa.

The Ice Princess on ensimmäinen osa Läckbergin kirjailija Erica Falck ja poliisietsivä Patrik Hedström -sarjaa.

Odotin kirjalta aika paljon sekä kirjan takatekstin että lukemieni arvioiden perusteella. Arvioita olen lukenut mm. Amazonista, GoodReadista ja blogeista.

Kirjan takakannessa vielä hehkutetaan The Guardianin kirjoittaneen "Expert at mixing scenes of domestic cosiness with blood-curdling horror."

Öh, missä se vertahyytävä kauhu oikein luuraa? Ei ole näkynyt tähän mennessä. Edes jännitystä en ole löytänyt tästä kirjasta. Sekään ei haittaisi, jos kirjassa oli jotain muuta, mihin tarttua. Mutta onko?

Henkilöhahmot ovat paikoin varsin stereotypisiä. Poliisijohtaja Mellberg ei ole ainoastaan mustavalkoinen, suorastaan typerä ja itsekeskeinen, vaan myös ruma ja omaa etovia tapoja. Hänestä Läckberg on leiponut jopa niin etovan, että melkein käy sääliksi miestä. Kävisi siis, jos kirjassa olisi hieman enemmän syvyyttä.

Tuntuu myös todella tehdyltä se, että Erica on niin tiiviisti lapsuudenystävänsä kuoleman keskiössä ottaen huomioon, että hän tunsi murhatun ainoastaan muutamien vuosien ajan lapsena. Silti jopa lapsuudenystävän vanhemmat "roikkuvat" Ericassa.

Kirja on muutenkin varsin hidastemponen, mikä ei sinänsä minua haittaisi. Hidastempoiselle kirjalle on kuitenkin olemassa tiettyjä kriteerejäkin. Siinä missä Henning Mankellin Wallander-sarja lumoaa juuri perinpohjaisuudellaan, verkkaisuudellaan ja syvyydellään, Ice Princess onnistuu olemaan lähinnä kuolettavan tylsä.

Joitakin nousukohtia toki on tässäkin kirjassa, mutta noin suurimmaksi osaksi henkilöt jäävät pinnallisiksi eikä mitään suurta ajatusta tässä hidastempoisuudessa ole (muuta kuin sivumäärän kasvattaminen?).

En tiedä, kuinka suuri vaikutus on surkealla käännöksellä. Kirjan lukeminen on kuin kahlaisi umpihangessa. Teksti ei solju eteenpäin, vaan se tökkii ja töksähtelee. Ihan puhtaita virheellisyyksiäkin*, joita jään sitten ärtyneenä pohtimaan, löytyy.

Tämä kirja ei siis todellakaan viettele minua tarttumaan siihen. Itse asiassa sen teho on jopa päinvastainen. Alussa kirja vaikutti ihan ok:lta, mutta mitä enemmän sitä luki, sen tympeämmäksi kahlaaminen kävi.

Aion kuitenkin lukea sen loppuun, mutta ainakin toistaiseksi aion jättää seuraavat osat tilaamatta. Onneksi olin kaukaa viisas ja otsin vain yhden osan tätä sarjaa näin alkuun!

Edit. 3.10. kello 18:41. VAROITUS: sisältää vähän, mutta ei paljon, juonipaljastusta.

No loppuihan se vihdoin. Ei parantunut loppua kohden, voin kertoa. Homma vedettiin kasaan ja vastauksia saatiin riittävästi. Perinteiseen tapaan eräs paljon asioista tietävä puhui suunsa puhtaaksi Patrikille, koska Patrik älysi kysyä.

Se onkin kirjailijan kannalta helppo - tosin äärimmäisen epäuskottava - ja aika paljon käytetty tapa heittää tiedonmuruset lukijalle. Vähän kuin heittäisi pullaa sorsille.

Eräs hyvän dekkarin viehätys on siinä, että lukija otetaan ikään kuin mukaan tarinaan: Silloin lukijan on mahdollista lukemisen rinnalla yrittää selvittää rikosta/murhaa/whatver. Tämän kirjan kohdalla se on turha toivo - yhtäkään oivallusta en saanut tehtyä enkä usko, että sillä on mitään tekemistä älykkyysosamääräni kanssa.

Tyyli oli nähkääs karrikoiden se, että "sitten yhtäkkiä Erica keksi, mitä huoneesta puuttui ja aavisti tai oli jopa varma, kuka kävijä oli ollut!"

Sen jälkeen tuota tietoa pantattiin jonkin aikaa ennen kuin lukijalle se paljastettiin. Kyseessä oli sellainen asia, mitä ei lukija voi mitenkään arvata.

Toisaalla "jauhettuaan kolme minuuttia sitä itseään perheessä x, Patrik yhtäkkiä tiesi, miten asiat olivat." Lukija ei tiennyt ennen kuin pullat heitettiin sorsien nokittavaksi.

Eiköhän tämä riitä tästä kirjasta. Ei Läckbergiä enää minulle, kiitos.


*Minähän en ole mikään englannin kielen maisteri, mutta kirjassa esiintyy ajoittain ihan naurettavia verbi- ja prepositiovirheitä, jotka tekevät lukemisesta vaivalloista.

6 kommenttia:

  1. Pöh. Pakkopullan lukeminen on ikävää. Olen lukenut Jääprinsessan joskus ammoisina aikoina, enkä totta puhuen muista siitä mitään... Läckbergit eivät taida olla kauhean tasalaatuisia. Minusta sarjan toiseksi tuorein osa, Perillinen, oli aika tylsä, mutta Merenneito oli ihan toista maata.

    VastaaPoista
  2. Elegia, en ole lukenut tätä Läckbergiä, mutta saman kirjailijan Mereneneito on tällä tietoa tänä vuonna paras lukemani dekkari.

    Läckberg on äärimmäisen menestyvä kirjailija, mutta tosiaankin, minä olen tätä ennen lukenut häneltä vain Kivenhakkaajan, josta en riemusta pyörtynyt. Merenenidossa kaikki on toisin.


    Minä olen vahvojen, psykologisten dekkarien ystävä ja liika tempo ja liikaa henkilöitä haittaa ainakin minun keskittymistäni.

    Tämän vuoden kakkonen taitaa tulla Britanniasta...

    VastaaPoista
  3. No voih! Itse olen ollut vuonna 2008 ihan ihastunut tähän viihdyttävään teokseen. Pääsin kanssasi saman turhautumisen asteelle vasta Perillisessä, joka on lukemistani Läckbergeista neljäs. Taidan olla vähän hidas...Toisaalta Merenneitoa ovat kehuneet niin monet ja mm. Leena Lumi, jonka arvioihin luotan aika lailla. Pitäisiköhän se vielä kuitenkin lukea?

    VastaaPoista
  4. Itse en innostunut Läckbergin kirjoista tuon Jäänprinsessan enkä Saarnaajan kohdalla, mutta kolmas osa veikin sitten minut mukanaan. Nyt olen varannut loput suomennetut osat kirjastosta ja odotan malttamattomana seuraavan kirjan käsiini saamista!

    VastaaPoista
  5. Hauska, että kirjoitit juuri Läckbergistä. Olin eilen tilaisuudessa jossa hän oli vieraana ja sain Merenneidon lahjaksi, en ole hänen kirjojaan vielä lukenut mutta täytyypä lukaista kun on kuulemma Euroopan seisemänneksi myydyin kirjailijakin..:O

    VastaaPoista
  6. Norkku: Niin on. En kuitenkaan viitsi lopettaa kesken, koska olen jo niin paljon lukenut. Keskeyttämiskynnykseni on muutenkin aika korkea.

    Ilmeisesti Läckbergin kirjat tosiaan ovat aika vaihtelevia laadultaan. Olen lukenut tuosta Merenneidosta ylistäviä arvioita (sinunkin blogistasi), joten siinä mielessä se houkuttaisi. Mutta sitten minulla on tosiaan se ongelma, että haluaisin lukea koko sarjan järjestyksessä eikä kauheasti tämän kirjan jälkeen kiinnosta enää tarttua Läckbergiin ;D

    Leena Lumi: Eikö sinua häiritse lukea "epäjärjestyksessä" kirjasarjaa? Ilmeisesti tämä kirjasarja se sallii kuitenkin? En suosittelekaan tämän lukemista.

    Minäkin tykkään nimenomaan psykologisista jännäreistä. Sellaista ällöä äksönoä edustaa mielestäni hyvin lukemani Ilkka Remeksen kirjat. Niissä lähinnä vain kuvataan tapahtumaa tapahtuman perään eikä henkilöhahmoihin saa mitään otetta. Olen lukenut muistaakseni kolme Remeksen kirjaa ja siihen sai jäädä.

    Kirsi Hietanen: Varmaan kannattaa se Merenneito lukea, kun olet sarjassa jo niin pitkälle päässyt ;) Uskon minäkin, että se on ihan toista maata kuin esim. tämä jääprinsessa.

    Täytyy sanoa, että tämän kirjan kieli on niin tökköä, että se vaikuttaa osaltaan aika paljon lukukokemukseen. Tiedä sitten olisiko alkuperäisellä kielellä parempi, mutta luulen kyllä ettei käännöstä voi tästä pelkästään syyttää.

    Unns: Kuulostaa lupaavalta, jos nimittäin jaksaisi kahlata sen Saarnaajan. Yksi kirja tuskaa ja sitten mahdollisesti taso paranisi... ;D En tiedä jaksanko, en ainakaan ihan heti!

    Fcookie: Kysyn sinulta saman kuin Leenalta - eikö häiritse lukea kirjasarjaa väärässä järjestyksessä? Minä taidan olla niin kaavoihin kangistunut, etten voi sellaista tehdä ;D

    Merenneitoahan on paljon kehuttu, joten pääset varmaan helpommalla kuin minä tämän kirjan kanssa ;)

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.