maanantai 30. joulukuuta 2013

Lue itsesi ulos vankilasta

Hei me lusitaan! -lukuhaaste


Olet eristyssellissä. Tarkoituksesi on lukea itsesi ulos vankilasta. Haaste alkaa 1.1. 2014 ja päättyy 31.12. 2014. Sinulla on siis vuosi aikaa vapautua! Vain vuonna 2014 luetut kirjat kartuttavat haastetta.

Millaiset kirjat kelpaavat?


Kaikki vankilaan, sotavanki- ja keskitysleireille vahvasti liittyvät kirjat. Genrellä ei ole väliä eli kaikki menee: saa olla fiktiota ja faktaa, historiaa ja dystopiaa, fantasiaa, tietokirjallisuutta, sarjakuvaa - mitä vain! Pääasia on, että vankeuslaitos (ja toiminta siellä) on kirjassa keskeisessä roolissa.

Kirjat saa kukin valita itse vapaasti, mutta listaan tähän alle esimerkkejä, jotta kirjan valitseminen sääntöjen mukaan olisi helpompaa, ja että haasteen monipuolisuus tulisi paremmin ilmi.

Lise Kristensen: The Blue Door
Elämää sotavankileirillä Javan saarella. Muut vastaavat kelpaavat myös esim. Ruta Sepetyksen Harmaata valoa jne.

Terhi Rannela: Punaisten kyynelten talo
kirja sijoittuu osin Tuol Slengin vankilaan. Kirja kelpaa haastekirjaksi, koska vankeuslaitoksen rooli on kirjassa suuri, vaikka vankilassa ei koko aikaa vietetäkään. Tällä perusteella voit valita muitakin kirjoja.

Amélie Nothomb: Sulphuric Acid
Big Brother -tyylinen dystopia. Kirjan henkilöt asuvat ns. keskitysleirillä, jota dominoivat palkatut tavis-vartijat. Vangit yrittävät pärjätä kukin tyylillään.

Alla kirjoja, joita en ole lukenut, mutta oletan niiden kelpaavan haasteeseen. Valitettavasti suurin osa esimerkeistäni on enkunkielisiä, mutta varmasti haasteeseen löytyy myös suomenkielistä kirjallisuutta.

Tig Hague: The English Prisoner
Brittimies joutuu vankilaan Venäjällä ja kertoo kokemuksistaan.

Blaine Harden: Escape from Camp 14 (suom. Leiri 14: Pako Pohjois-Koreasta)
Kirjan nimi kertookin olennaisen, otaksun.

Kachi A. Ozumba: The Shadow of a Smile

Zuba teljetään vankilaan Nigeriassa rikoksesta, jota ei ole tehnyt. Kirja on fiktiivinen, mutta takatekstin mukaan kirjailija haluaa valottaa nigerialaisten vankiloiden olemusta.


Huom: Kidnappausdekkarit, joissa uhria pidetään esim. kellarissa eivät ole tätä haastetta varten.

Lisää kirjoja saa ehdotella!

Alla tavoitteet. Haaste alkaa eristyssellistä, mutta jo yhden kirjan lukemalla pääsee tavalliseen selliin.


7 kirjaa: vapaus!
6 kirjaa: ehdonalainen
4 kirjaa: tapaamisoikeus
3 kirjaa: ulkoiluoikeus (muurien sisällä valvotusti toki)
1 kirja: tavallinen selli

0 kirjaa: eristysselli


Muita aiheeseen sopivia kirjoja (täydennän listaa sitä mukaa, kun tulee mieleeni tai ehdotellaan):

Beckett, Bernard: Genesis
Charriére, Henri: Vanki nimeltä Papillon
Dickens, Charles: Pikku Dorrit
Dostojevski, Fedor: Muistelmia kuolleesta talosta
Dumas, Alexandre: Monte-Criston kreivi
Egan, Jennifer: Sydäntorni
Kertész, Imre: Kohtalottomuus
Mikkola, Marja-Leena: Menetetty lapsuus. Suomalaismiehittäjien vankeudessa
Lahdenperä, Matti: Yö etsii vankilaa (vanginvartijan kirjoittama runokirja)
Lang, Hans-Joachim: Parakki 10 - Naiset Auschwitzin koe-eläiminä
Remes, Ilkka: 6/12
Solzhenitsyn, Aleksandr: Vankileirien saaristo; Ivan Denisovitshin päivä
Styron, William: Sofien valinta
Tuuri, Antti: Surmanpelto


59 kommenttia:

  1. Tämähän on ihan loistava haaste! Tosin en ihan täyttänyt tavoitteitani Mental cases -haasteessa (luin viisi, vaikka tarkoituksena oli lukea ainakin se kahdeksan), mutta haluan ehdottomasti ottaa osaa tähän. Kai sitä vapauteen on yritettävä, mutta on hyvin mahdollista, että jään vankeuteen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että haasteidea kiinnostaa! Mietin, että olenkohan ainoa, joka tähän lopulta osallistuu, mutta nähtävästi en ole ;))

      Itse tähtään ainakin ehdonalaiseen, mutta eihän sitä koskaan tiedä, miten käy. Se Mental case meni ihan pipariksi omalta osaltani. Kehtaankohan edes tehdä siitä koostetta (ei ole paljon tehtävää, heh) :D

      Poista
    2. Haaste ei sujunut ihan tavoitteiden mukaisesti. Yhden kirjan sain luetuksi. :D Olen melkein varma, että toista en enää tämän vuoden puolella ehdi lukea, koska on niin paljon ihan vankiloihin liittymätöntä luettavaa. http://annaminunlukeaenemman.blogspot.fi/2014/12/piper-kerman-orange-is-new-black.html
      Orange is the new black oli kuitenkin varsin onnistunut tutustuminen yhdysvaltalaiseen vankilamaailmaan.

      Poista
  2. Huh, pitäisiköhän... Kyllähän vapaus aina kiinnostaa. ;)

    Sopivatko tähän myös mielisairaalajutut, jos siellä ollaan tahdonvastaisesti tms.?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leikkimielellä rennosti mukaan - yhden kirjan lukemalla pääsee jo pois eristyksestä ;)

      Vankimielisairaalat käyvät ehdottomasti, samoin minun puolestani "tavalliset" mielisairaalajutut, jos siellä pidetään henkilöä/henkilöitä väkisin/tahdonvastaisesti.

      Poista
    2. Tässä haastekoontini: http://suketus.blogspot.fi/2014/12/kolme-haastekoontia-ja-tulevaa.html

      Kiitos haasteesta!

      Poista
  3. Mahtava haaste! Tekisi mieli jo heittäytyä mukaan, mutta en uskaltaudu ihan vielä ilmoittautumaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieti rauhassa ja jos osuu sopiva kirja eteen, niin osallistu :) Huomasin, että minulla on hyllyssä useita "vankilakirjoja" ja siksi ajattelin, että saisin ne ehkä vihdoin luettua, jos ne voi liittää haasteeseen. Ovelaa ;)

      Poista
  4. Hieno haaste! Olen mukana tavalla tai toisella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, mukavaa! Tervetuloa - tavalla tai toisella ;)

      Poista
  5. Persoonallinen haaste! Harmi, että juuri ensi vuonna päätin jättää haasteet muille;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Onneksi voi lukea muuten vain ilman haasteita. :-)

      Poista
  6. Dickensin Pikku Dorritissahan taitaa olla aika vahva vankilamiljöö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nolona tunnustan, etten ole yhtään Dickensiä lukenut. Mutta googlettelin; kirjassa ilmeisesti on ihan konkreettinen velkavankila! Lisäänpä listalle ja harkitsen kirjan lukemista itsekin. Näyttää vaan olevan melkoinen tiiliskivi, että mietin pitäisiköhän aloittaa Dickensiin tutustuminen jollakin ohkaisemmalla kirjalla. :)

      Kiitosta vinkistä!

      Poista
  7. Hah hah haa, eristysselli odottaa minua! =D En ole oikein haasteihminen, mutta ihan mahtavaa, että on sellaista porukkaa, joka näistä inspiroituu. Hei, joku vetävä vankila pako-kirja voisi kyllä olla minun mieleeni, fanitan nimittäin kaikkia vankila pako-leffoja ja sarjoja ihan täysillä. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mätäne sitten eristyssellissäsi, jos ei kerran vapaus kiinnosta! ;DD Ei vaan, en tiedä kuinka kiinnostunut olen itsekään tästä haasteesta (hmm, no olen kyllä aika kiinnostunut - en osaa päättää, heh), mutta ainakin on haastava haaste, jos ei muuta :D

      Jos et jo ole lukenut Papillonia, niin suosittelen kyllä sitä lämpimästi. Siinä karataan vankilasta. Olen lukenut Papillonin pari kertaa ja voisin lukea kolmannenkin. Tykkään kovasti!

      Poista
  8. Laitan haasteen muistiin, ehkä tulee jokin sopiva kirja vastaan. Erilainen haaste, ei nyt oikein minun mieliaiheitani, joten osallistuminen menee tosiaan haasteen puolelle - joten katsotaan, miten käy. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietiskele rauhassa ja osallistu ihmeessä, jos osuu eteen joku sopiva kirja. Osallistumisesta voi päättää koska tahansa eli ei ole kiirettä päättää. :)

      Poista
  9. Mielenkiintoinen haaste! Saa nähdä, kokeilenko itse vapautumista vai jätänkö ensi vuonna haasteet väliin. Toisaalta... Haasteet ovat mukavia. Hmmm....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohdi rauhassa ja osallistu, jos siltä tuntuu! Ei tarvitse päättää heti. :) Minäkin tykkään haasteista ja tälle kuluvalle vuodelle niitä tuli haalittua peräti viisi (osa menikin sitten ihan poskelleen, mutta ei haittaa). ;)

      Poista
  10. No onpa haaste;D Ja mainio otsikko! Mulla ei taida olla keinoja nyt vapautumiseen...
    Hyvää uutta vuotta Elegia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiitos :)) Oikein mahtista vuotta 2014 sinullekin, ystävä!

      Poista
  11. Saas nähdä, miten käy. Todennäköisesti jään vankilaan, koska pari haastetta on jo vetämässä. Tuli mieleen Hotel Sapiens, jossa ollaan muusta maailmasta eristettyinä. Sopiiko tähän? Dostojevskin Muistelmia kuolleesta talosta, Imre Kertészin Kohtalottomuus tulevat äkkiä mieleen. Camus'n Rutto eristää kokonaisen kaupungin ja Sivullisesta en muista, kuinka paljon siinä ollaan vankilassa. Muistaako joku?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylläpä pistitkin vaikeita kysymyksiä liittyen kirjoihin. En nimittäin ole lukenut yhtään mainitsemistasi kirjoista :D

      Ideana on, että vankila on tosiaan vankila, (rangaistus)laitos: ihmisen (tai humanoidin tmv.) tekemä ja hallinoima. Rajaisin haasteesta ulos kaikki luonnonkatastrofeista/kulkutaudeista ymv. johtuneet eristäytymiset.

      Vankilan/laitoksen idea on myös se, että sieltä ei tosiaan pääse pois ja esiintyy ns. vastakkainasettelua eli on vartijat ja vangit (kirjassa näkökulma voi toki olla mitä tahansa eli sen ei tarvitse olla sekä vankien että vartijoiden jne.). Eli sellaiset Nooan arkki -tyyppiset "vankilat" eivät kelpaa.

      Muuten annan melko vapaat kädet haastekirjojen valinnalle. :) Valaisko tämä selitys yhtään?

      Googlettelen nyt nuo mainitsemasi kirjat ja lisään listalle, jos vaikuttavat haasteeseen sopivilta. Kiitos vinkeistä! :)

      Poista
    2. Hmm, nuo mainitsemasi Cumus'in kirjat eivät taida ihan soveltua haasteeseen. Menevät hieman aiheesta ohi, mutta vaikuttavat tällaisen pikaisen perehtymisen jälkeen sen verran kiinnostavilta, että täytyypä laittaa lukulistalle noin muuten. :)

      Poista
    3. Camus'ta suosittelen! Pitkä listahan noita on jo kertynyt!

      Poista
    4. Lainasinkin jokunen päivä sitten jonkun Camus'n kirjan kirjastosta. Itse asiassa se taitaa olla juuri tuo Sivullinen. Rutonkin haluan joskus lukea, mutta pitää etsiä joku "kivempi" painos; kirjaston kirjassa on järkyttävän pieni fontti.

      Poista
  12. Vau mikä haaste! Vapaudesta en uskalla edes haaveilla, mutta mukaan ilmoittaudun ehdottomasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan! Onhan sekin jo iso asia, jos pääsee eristyksestä ihmisten ilmoille ;)

      Poista
    2. http://1001kirjaajayksipienielama.blogspot.fi/2014/12/nobelisteja-vankilapakoa-ja-perhosia.html Yritykseksi tosiaan jäi vapaus, mutta kyllä tämä normaali selli aina eristyksen voittaa! :D

      Poista
  13. Hieno haaste, jossa on haastetta.
    http://kirjanainen.blogspot.fi/2013/05/parakki-10-naiset-auschwitzin-koe.html
    Lang Hans-Joachim: Parakki 10 – Naiset Auschwitzin koe-eläiminä
    Tuossa olisi purtavaa haasteisiin osallistujille.
    Olen lukenut myös Papillonin ja Punaisten kyynelten talon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset kirjavinkistä! Lisään Parakin listalle. Vaikuttaa muuten sellaiselta kirjalta, jonka haluan ehdottomasti lukea. Tässähän voi melkein alkaa haaveilla ainakin ehdonalaisesta. ;)

      Papillon on hieno kirja; olen lukenut sen pari kertaa. Punaisten kyynelten talo teki minuun suuren vaikutuksen (tuli jopa itku sitä lukiessa). Luin sen jokunen päivä sitten eli en voi sillä tähän haasteeseen osallistua, koska haaste alkaa vasta huomenna. :)

      Poista
  14. Vastaukset
    1. Kiits ja sitä samaa sinulle, Amalia! <3

      Poista
  15. Oon kyllä kauhea haaste rohmu mutta pakko sitä on tähänkin osallistua :D Ja vaatimattomasti vapauteen yritän päästä! Ihanan erillainen haaste

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, tervetuloa mukaan! Itsekin olen katsellut ensi vuoden haasteita silmät kiiluen ja jo muutamaan haksahtanutkin. :D

      Poista
  16. Napakka haaste!!! Pakkohan tähän lähteä mukaan! Ei muuta kuin kaltereita viilaamaan ;)

    Onko kukaan vielä ehdottanut Dumasin Monte Criston kreiviä? Kirja on ehdotonta vankilamatskua. Uudemmasta kirjallisuudesta tulee mieleen Jennifer Eganin Sydäntorni, jonka läpi raahauduin pallo jalassa.

    Fanitan myös keskitysleirikirjallisuutta (jos tässä yhteydessä voi puhua fanittamisesta) ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiva kun lähdet mukaan! En siis ihan yksin olekaan tämän haasteen kanssa niin kuin alun perin vähän pelkäsin :D

      Lisätäänpä Monte Cristo listalle (olen sen lukenut joskus tosi nuorena; kenties voisi ottaa uusinnan joskus), samoin tuo Sydäntorni. Olen Sydäntornista lukenut joitakin blogiarvioita puolisilmällä, mutten ole jostain syystä vaikuttunut.

      Nyt googlettelin kirjaa enempi ja voi jestas - sehän vaikuttaa suorastaan pakolliselta luettavalta. Menee siis omalle lukulistalle samantien!

      Minäkin "fanitan" keskitys- ja sotavankileirejä. Ja niitä vankiloitakin tietyin varauksin. ;)

      Poista
  17. Ooh, onpa haastava haaste! Houkuttaa liittyä mukaan, mutta teen sen vasta luettuani ensimmäisen siihen sopivan kirjan. ;-)

    Kirjavinkkejä:
    Aleksandr Solzhenitsyn: Vankileirien saaristo; Ivan Denisovitshin päivä
    Antti Tuuri: Surmanpelto
    Marja-Leena Mikkola: Menetetty lapsuus. Suomalaismiehittäjien vankeudessa 1941-1944.
    Willian Styron: Sofien valinta
    Ilkka Remes: 6/12
    Matti Lahdenperä: Yö etsii vankilaa (vanginvartijan kirjoittama runokirja)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan - voi hypätä selliin myöhemminkin, tässä on koko vuosi aikaa ;)

      Kiitos lukuisista vinkeistä, lisään ne listaan! Tässähän alkaa ihan itsekin innostua tästä haasteesta, kun niin hyviä vinkkejä satelee. :)

      Poista
  18. Vau mikä idea ja haaste! Ja juu, olen ilman muuta mukana, koska mielessäni on jo muutama haasteeseen sopiva kirja, jotka olin joka tapauksessa aikomassa lukea lähiaikoina. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, tervetuloa mukaan! Odotan mielenkiinnolla vankikirjojasi. Tässähän voi oikeasti kohta alkaa haaveilla jopa vapaudesta - pitää vain ensin lukea ne kirjat. :D

      Poista
  19. Huh hei, lupasin itselleni etten ota tälle vuodelle yhtään haastetta, kun viime vuonna kaikki jäi enemmän ja vähemmän vaiheeseen. Mutta mutta, kyllähän tuo vapaus kiinnostaisi ja mieleeni tulee heti muutama kirja, jotka haasteeseen sopisivat. Taidanpa siis syödä sanani ja ottaa osaa haasteeseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, aina voi kääntää takkia! ;) Mukaan vaan rohkeasti ja ilman paineita. Haasteet ovat mukavia, kunhan ei tosiaan tee niistä mitään suoritteita itselleen. :)

      Poista
  20. Mukana ollaan, vaikka vapaus saattaakin jäädä vain haaveeksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, tervetuloa! Eipä minullakaan ole kovin suuret odotukset vapautumisen suhteen, mutta en anna sen häiritä ;)

      Poista
    2. Olen muuten huomannut tämän haasteen aloitettuani, että vankilateema on olennainen varsin monessa kirjassa. Parhaillaan luen Auli Leskisen Petojen aikaa, joka kertoo Chilen sotilasvallankaappauksesta, ja siitä aika iso osa näyttää sijoittuvan sotilasvankiloihin ja sotavankileireihin. Lukuvuoroa odottaa hyllyssä tämän vuoden uutuuskirja, Iranin islamistisesta vallankumouksesta kertova Sahar Delijanin Jakarandapuun lapset, ja ainakin takakansitekstin perusteella vaikuttaa, että siinäkin vankeusteema on hyvin keskeinen. Kuka tietää, ehkä me vielä päästään vapauteen ennen kuin vuosi on kulunut :)

      Poista
    3. Minä olen muuten huomannut saman. Tai sitten katselen jotenkin alitajuisesti kirjoja toisella tavalla tämän haasteen takia. Tuo Jakarandapuun lapset vaikuttaa kiinnostavalta sen perusteella, mitä olen siitä kuullut. Pitää varmaan ottaa se omallekin lukulistalle.

      Alkaa tosiaan näyttää siltä, ettei se vapauden saavuttaminen olekaan niin utopistista :D

      Poista
    4. Toivossa on hyvä elää :D Ehkä haaste tosiaan saa katsomaan kirjoja eri näkökulmasta, tai ehkä olit vain niin ajan hermolla, että onnistuit keksimään haasteen teemasta, joka juuri nyt yleistyy kirjallisuudessa ;)

      Poista
  21. Minäkin olen mukana, mutta vapaudesta en vielä uskalla edes haaveilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan! Onneksi on koko vuosi aikaa yrittää vapautua. Itse olen päässyt jo eristyssellistä tavalliseen selliin, mutta vapauteen on vielä matkaa ;)

      Poista
  22. Tavalliseen selliin päästy :) http://kirjojenlumo.blogspot.fi/2014/01/aleksander-solzenitsyn-ivan.html

    VastaaPoista
  23. Jamie Fordin Hotelli Panama täyttänee ehdot? Jos, niin perussellissä lusin tällä hetkellä. Tuo Pohjois-Koreaan sijoittuva kirja kiinnostaa kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kivaa, kun olet mukana lusimassa! ;) Nyt täytyy sanoa, ettei ole hajuakaan, mistä Hotelli Panama kertoo. En siis ole lukenut enkä vissiin edes kuullut kirjasta aiemmin. Täytynee tutustua siihen. Mutta jos kirjassa ollaan vankilassa (vartijan tai lusijan ominaisuudessa) tai vankilan toiminta/kuvaus muuten on keskeinen osa kirjaa, niin sitten se kyllä kelpaa haasteeseen. :-)

      Poista
  24. Luin Harri Nykäsen rikosnovellin Jahti, joka alkoi vankilasta ja kuvasi vankilapakoa, joten liityn mukaan haasteeseen nyt, kun olen päässyt jo tavalliseen selliin.

    http://kirjanpauloissa.blogspot.fi/2014/02/maistiaisina-harri-nykanen-jahti-seka.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Paula ja tervetuloa mukaan haasteeseen, kivaa! Pahoittelen, että vastaaminen todellakin nyt kesti. Mutta kun en heti vastannut, niin unohdin.

      Poista
    2. Ja tässä koosteeni. Vapaus jäi vielä unelmaksi, muita merkittäviä etuja ehdin saavuttaa. ;-) Kiva, kun järjestit.
      http://kirjanpauloissa.blogspot.fi/2014/12/ammatteja-ja-vankilaa-haastekoosteissa.html

      Poista
  25. Apua, tajusin juuri, että unohdin käydä raportoimassa osallistumisestani ennen haasteen päättymistä. Olen ollut vähän muissa maailmoissa viime aikoina... Koostepäivityskin jäi kirjoittamatta, mutta tähän haasteeseen sopivat kirjat ovat neljä ylintä täällä:
    http://kirjajokamaasta.blogspot.fi/search/label/vankeus

    Vankilaan jäin, mutta saavutin sentään tapaamisoikeuden...

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.