Hae tästä blogista

torstai 4. joulukuuta 2014

Ei elämää, vain selviytymistä

Henning Mankell: Chronicler of the Winds
(Comédia Infantil, 1995)
Harvill Secker, 2006
S. 233
englanniksi kääntänyt Tiina Nunnally

Tätä kirjaa olen metsästänyt vuosikausia ja voi sitä riemua, kun bongasin sen charity shopin hyllystä reilu viikko sitten.

Melkein kimalsi onnenkyynel silmäkulmassani kurkottaessani ottamaan kirjan syliini kuin vauvan, jonka luulin kadonneen ikiajoiksi.

Kirja on uncorrected proof ja sen kyllä huomaa. Typoja löytyy ja lausekukkasta on myös tarjolla. Mutta se niistä: kaiketi kirja on vielä kertaalleen oikoluettu ennen myyntipainoksen ottamista.

Kirjan tarina sijoittuu Mosambikiin ja sitä kertoo nykyisyydessä leipuri José Antonio Maria Vaz. Tapahtumaketjun sysää liikkeelle ampumakohtaus, jossa noin 10-vuotias katulapsi, Nelio, haavoittuu. Vaz toimittaa Nelion turvaan ja yrittää hoitaa halutonta potilastaan parhaansa mukaan. Nelio ei näet halua sairaalaan, ei halua lääkäreitä, ei mitään. Hän haluaa kertoa tarinansa ja sitten kuolla.

Ja onhan hänellä tarina kerrottavanaan, on kyllä. Valitettavasti sellainen tarina, joka voisi olla totta monenkin (mosambikilaisen) kohdalla. Nelion rauhallinen lapsuus saa brutaalin lopun, kun bandiitit hyökkäävät hänen kyläänsä. Väkivaltainen rosvojoukko polttaa kylän ja ottaa joukon kyläläisiä mukaansa kouluttaakseen pojista lapsisotilaista, naiset kelpaavat palvelijoiksi.

Nelio onnistuu pakenemaan ja jättämään kaiken taaksensa. Vaikka lopulta mikään ei jää taakse, vaan menneisyys riivaa niin unissa kuin valve-elämässäkin. Mitä tapahtui niille, jotka hän jätti taakseen. Mitä tapahtui äidille, mitä serkulle?

Nelion tie kuljettaa hänet lopulta merenrantakaupunkiin, jonne hän kokee voivansa jäädä. Uusi elämä katulapsena on alkanut. Se kasvattaa, se kuluttaa, se muuttaa. Elämällä ei ole suuntaa: elämä on selviytymistä päivästä toiseen. Mitään muuta annettavaa sillä ei tunnu olevan. Loputon päiviennauha, joista jokainen on hieman erilainen mutta yhtä tyhjä ja päämäärätön.

Tämä ei ole mikään komedia, vaikka kirjan alkuperäisestä (Comédia Infantil) nimestä voisi sellaisia johtopäätöksiä tehdä. Kirjassa on kyllä huumoria - se on hienovaraista ja lähinnä tilannekomiikkaan nojaavaa - mutta sitäkin sävyttää tietynlainen surumielisyys ja haikeus. Se on sellaista huumoria, jolle ei rätkätetä silmät vettä vuotaen, vaan hymyillään hiljaisesti samalla kun yritetään pidättää kyyneltä valumasta.

"Someone who is on his way to somewhere can hardly keep company with someone who is going nowhere."

Kirjasta on blogannut myös ainakin Nadia. Muita bloggauksia en tähän hätään löytänyt.

~~~

Pääsenkin heti tällä kirjalla korkkaamaan Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haasteen. Nyt on siis Ruotsi luettu.

2 kommenttia:

  1. Hyvä bloggaus, ja kirja, luin tämän melko tuoreeltaan suomeksi. Olen pohtinut Mankellin teosten lukemista ruotsiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tämä on koskettava ja kaunis kirja. Varmaan paras alkuperäiskielellään. Olen suurimman osan Mankellin kirjoista lukenut suomeksi käännettynä ja ovat kyllä olleet tasokkaita, mielestäni.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.