Hae tästä blogista

lauantai 11. helmikuuta 2017

Jason Donald: Dalila

Ajankohtaista kirjallisuutta vaihteeksi. Tekee mieli sanoa valitettavasti valitettavan ajankohtaista, sillä kyse on turvapaikanhakijoista. Jason Donald on kirjoittanut romaanin, joka kiertyy aiheen ympärille: se alkaa kun saavutaan maahan (tässä tapauksessa Heathrow'lle) ja päättyy... Niin päättyy mihin? Siihen, että hakija saa joko luvan jäädä tai lennätetään takaisin sinne, mistä tulikin? Ei siihen mikään pääty: alkaa vain jotain muuta.

Jason Donald: Dalila
Jonathan Cape 2017
S. 354


My name is Dalila Mwathi.
It says here Irene is your first name?
That one is also my name. Dalila is my porridge name.
Your what?
My porridge name. The name my mother used for me, when I was very small, when I started to eat porridge. My English name is Irene. My name is Irene Dalila Mwathi.


Dalila on kenialainen 21-vuotias opiskelija. Hän opiskelee yliopistossa journalismia, haaveissa siintää ura radio- tai tv-toimittajana. Haaveissa ei ole siintänyt pakeneminen kotimaasta väkivaltaisuuden takia, mutta lopulta se (maasta poistuminen) on ainoa vaihtoehto päästä turvaan. Dalila toimii saamiensa ohjeiden mukaan ja pääsee läpi tullista. Häntä vastassa olevat pelastajat ovat enkeleitä demonien vaatteissa.

Dalila on fiktiivinen romaani, mutta se voisi olla totta. Donald kuvaa varsin tarkasti turvapaikanhakuprosessia Brittilässä ja siihen liittyviä käytäntöjä, joista on inhimillisyys usein kaukana. Home Office (sisäministeriö, jonka toimialaan kuuluu myös mm. maahanmuutto ja turvapaikanhakijoihin liittyvät kysymykset ja päätökset Englannissa ja Walesissa) saa melkoisen määrän kuraa niskaansa ja ihan aiheesta. Minulla ei ole syytä epäillä kirjassa esiintyvien käytäntöjen todenperäisyyttä, sillä muu lukemani tukee samaa, joskin minut yllätti monien käytäntöjen julmuus ja laskelmoivuus.

Turvapaikanhakijoita kohdellaan kuin rikollisia, ja jo ennestään traumatisoituneita ja pelokkaita ihmisiä ei edes yritetä ymmärtää. Heidän oloansa ei yritetä tehdä turvalliseksi,vaan pikemminkin pidetään pelossa ja epämääräisessä odotuksen tilassa. Apua turvapaikanhakijat saavat lähinnä hyväntekeväisyysjärjestöiltä. Osa pelkää niin paljon (palauttamista), että katoaa mieluummin maan alle kuin jää odottamaan mahdollista palauttamista ja siten kenties melko varmaa kuolemantuomiota. Toki aina on olemassa systeemin väärinkäyttäjiä (tässäkin romaanissa), mutta se ei oikeuta epäinhimillistä kohtelua. Mikään ei oikeuta sitä.

Dalila ei silti ole pelkkä systeemin kuvaus, vaan ennen kaikkea Dalilan tarina. Dalilan, joka yrittää säilyttää ihmisyytensä, yrittää jaksaa uskoa tulevaisuuteen ja haaveisiinsa. Dalilan, joka havannoi hauskasti ympäristöään different-same-akselilla. Dalilan, jota yksinäisyys ja koti-ikävä raastaa. Dalilan, jonka onnistuu luoda suhteita ja ystävystyä. On hyviäkin ihmisiä, on ystäviä. Taustalla soi ubuntu antaen voimaa.

Pidän Jason Donaldin tyylistä kirjoittaa. Henkilöt ovat aitoja ja syvällisiä, moniulotteisia ja tulevat liki. Dalilasta ei ole tehty pyhimystä, vaan hänelläkin on turhautumisen tunteita. Miksi kohkataan vain Syyriasta, miksei ketään kiinnosta Kenian tilanne. Eikö kukaan usko, että Keniassakin voi esiintyä sortoa, sieltäkin voi joutua pakenemaan, vaikka maa kuinka olisi ns. white listillä.

Lanseeraan nyt uuden mittarin, jota pyrin käyttämään jatkossa näitä mielipiteitäni kirjatessa. Kyseessä on brutaalisuusmittari: mitä korkeampi luku, sen raaempi ja verisempi.

brutaalisuusmittari: 1/3 Dalilassa on muutama melko raaka kohtaus, mutta niitä ei ole käsitelty yksityiskohtaisesti ja ne liittyvät menneeseen. Ne on mainittu, koska ovat oleellisia asioita kirjan juonen kannalta. Fyysistä raakuutta kirjassa ei siis juuri ole, mutta henkisellä puolella menee sitten enemmän tunteisiin. Mutta sehän onkin merkki taiten kirjoitetusta ja onnistuneesta tarinasta. Rohkenen siis suositella Dalilaa myös niille, jotka eivät halua raakuuksista lukea. Itse asiassa suosittelen tätä kaikille. Ota nessu viereen, saatat tarvita sitä.


Jason Donald on syntynyt Dundeessa (Skotlannissa) ja varttunut Pretoriassa (Etelä-Afrikassa). Hän on opiskellut kirjallisuutta ja filosofiaa yliopistossa Skotlannissa ja sen kyllä huomaa. Olen vaikuttunut ja olen ihastunut. Kieli kulkee jouhevasti ja helposti ilman dialogien lainausmerkkejäkin. Kirja menee heittäen suosikkeihini.

Dalila istuu mainiosti Muuttoliikkeessä-haasteeseen. Tämä onkin jo kolmas haasteeseen lukemani kirja. Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 14 eli valitsin kirjan luettavakseni takakannen perusteella.

44 kommenttia:

  1. Hieno postaus maahanmmuuttokirjasta. Synkkä aihe ja Suomen maahanmuuttopolitiikka on syvältä. Tietysti tästäkin ilmiöstä hyötyvät monet uudet bisnesyrittäjät. Olen katsellut aiheesta dokkareita esim. Kreikasta, jossa paikalliset perivät pakolaisilta korkeammat hinnat ruoasta, hotellihinnoista, bussimatkoista ym. ja maksavat tosi pientä palkkaa päivätöistä maatiloilla. Sitten maanviljelijät menevät myymään leireille tuotteitaan tosi kalliilla hinnalla. Ja ne olosuhteet muovisissa teltoissa lumen ja veden keskellä. Inhimillisyys, minne se katosi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mai. Ei ole tosiaan mikään ratkiriemukas aihe, mutta hyvin tärkeä. Brittienkin maahamuuttopolitiikka on syvältä ja etenkin turvapaikanhakijoita pompotellaan ja siirrellään mielivaltaisesti ympäri maata. Ei toki kaikkia, mutta perusasenne on kyllä lähtökohtaisesti varsin negatiivinen. Minä mietiskelin kirjaa lukiessani miksi inhimillisyys on niin vaikeaa: sehän ei edes maksa.

      Nyt brexitin myötä kaikenlaista muutakin maahanmuuttoon liittyvää ainesta käsitellään paljon uutisissa. Brexit vaikuttaa yllättävän laajasti eikä ketään tunnu kiinnostavat ihmiset, vaan lähinnä kauppasopimukset ja muu vastaava.

      Poista
  2. Tämä teos kuuluu kategoriaan, jota en tunne kovin hyvin. Näinä aikoina yritän lukea teoksia, jotka eivät kertoisi liikaa ajasta jotan elän, rajauksena suurinpiirtein 10 vuotta eli teokset, joissa vuosi 2007 on nykyhetki menevät vielä. Luen kyllä dystopioita, koska suurimmassa osassa asiat ovat vielä huonommin kuin reaalimaailmassa.

    Lähimmäksi tätä teosta tulee varmaan L. Voronkovan Sinihilkkainen tyttö sekä nämä neljä jotka luin brittiläisen jälkikolonnialismin kurssille: Meera Syalin Anita & Me, Zadie Smithin Valkoiset hampaat, Hanif Kureishin Esikaupunkien buddha ja Sam Selvonin The Lonely Londoners. Näistä eniten pidin viimeisestä, joskin Smithin teos on helppolukuisin. Oletko lukenut mitään noista? Kirjahyllyssä kyllä odottelisi pari kiinnostavaa mm. Edwidge Danticatin Näen, muistan, hengitän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niina, minäkään en jaksa lukea kovin paljon tähän päivään sijoittuvaa kirjallisuutta, ellei sijoittuminen ole jossain muualla eri kulttuurissa. Maahanmuuttoaihe kuitenkin kiinnostaa erityisesti siksikin, koska olen itsekin maahanmuuttaja, vaikkakin vapaaehtoisesti. Toisaalta pakolaisuus kiinnostaa myös: oikeastaan kaikista eri syistä maiden välillä liikkuminen kiinnostaa sekä fakta- että fiktiomuodossa.

      Minulle dystopiat ovat vaikeita, vaikka lukemistani olenkin pitänyt. En tosin ole paljon lukenut. Huomaan, että genrenä dystopia menee minulla sinne tv-sarjapuolelle, joita en tosin niitäkään seuraa kovin monia. Viimoisin, josta pidin kovasti on The 100. Laitan linkin, jos kiinnostaa: en tiedä onko sarja pyörinyt/pyörii Suomessa.

      http://www.imdb.com/title/tt2661044/

      Minulla olisi muuten Siilo ja ne Sergei Lukyanenkon partio-kirjat hyllyssäni. Ne voisi joskus lukeakin. Sinähän olet vissiin ne lukenut.

      Zadie Smithin jotain kirjaa yritin joskus lukea (olisikohan ollut "Kauneudesta"), mutta en tykännyt ja jätin kesken. Meesa Syalin Anita & Me minulla on lukemattomana hyllyssäni, samoin Selvonin The Lonely Londoners. Pitäs varmaan vihdoin lukea :D Hanif Kureishi ei jostain syystä kiinnosta minua.

      Poista
    2. The 100-sarjaa olen seurannut, joskaan sen Suomen telkkarista, vaikka se on pyörinyt täällä nimellä Eloonjääneet (ei ihan onnistuneinen käännös). Eka kausi on tosi hyvä, mutta kolmas oli aika kökkö. Luin kirjasarjan ekan osankin muutama vuosi sitten. Pitäisi lukea jatko-osiakin, en muista oliko trilogia, vai pidempikin sarja.

      Siilon olen lueknut ja tykännyt. se jakaa vähän mielipiteitä ja yleensä ne, jotka ovat lukeneet teoksen ahmien nopeasti ovat tykänneet ja ne, jotka ovat venyttäneet lukemisen pidemmälle ajanjaksolle vähän vähemmän. Lukyanenkoa en ole lukenut, mutta Dmitry Glukhovsky Metro 2033 kylläkin. Se oli ihan mielenkiintoinen dystopia, ei ihan tavallisimmasta päästä.

      Kureishin teos ei todellakaan napannut minulle. :D Jotenkin tökki kamalasti, mutta oli pakko lukea kun kuului kurssimateriaaleihin, josta keskusteltiin tunnilla. Smith ei myöskään noussut suosikikseni, vaikka teoksen lukeminen olikin vaivatonta. Jotenkin ei vaan ollut minun tyyliseni.

      Poista
    3. No niin, olisihan se pitänyt arvata, että sinä tiedät senkin! Olet kyllä todella selvillä dystopioista. En muuten tiennyt, että The 100 on kirjan pohjalta tehty, vaan olisihan se pitänyt arvata: niin moni on. Minä pidin tosiaan kys. sarjasta, joka parani loppua kohden. Kolme kautta sitä on tehty ja minusta sarjan olisi voinut lopettaa siihen (koska se ns. pääjuoni saatiin tavallaan pakettiin), mutta neljäs on tulossa. Mieheni tykkää dystopioista tv-sarjoina tai elokuvina, joten hänen aloitteestaan alettiin sarjaa seurata.

      Muistan hämärästi tuon Metro 2033:n, olen varmaan lukenut siitä juuri sinun blogistasi koska muuten tuskin olisin kuullut siitä.

      Poista
  3. Jo tuo lyhyt lainaus kuulostaa jostain syystä todella houkuttelevalta. Aihehan ei tosiaan ole kepeimmästä päästä, mutta sävy kuulostaa sentään erilaiselta kuin se, millä aiheesta on viime vuosina suomalaisessa mediassa kirjoitettu. Laitanpas siis TBR-listalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija, tämä on ihan asiallinen kirja, joka on melko monipuolinenkin eli ei osoitella sormella vain yhteen suuntaan eikä pakolaisia kuvata tahdottomina ressukoina, vaikka heillä vaikeaa on ollutkin. Tämä kirja kytee ja palaa hitaasti kasvaen suureksi tarinaksi.

      Poista
  4. Juuri mietin, että Muuttoliikkeessä-haasteeseen pitäisi löytää lisää luettavaa. No tässähän se, kiitos vaan! Aihe ei tietenkään ole ns. mukavimmasta päästä, muttei kirjallisuuden tehtävä aina olekaan viihdyttää. Rankkaakin aihetta voi olla nautinnollista lukea ja maailma tarvitsee tällaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, minulla on oikeastaan runsaudenpula tämän aiheen tiimoilta. Maahamuuttoon ja pakolaisuuteen liittyvää kirjallisuutta löytyy enkuksi ainakin todella paljon ja sellaista kirjallisuutta on kasautunut omaan hyllyynikin.

      Ihmiset hakevat kirjallisuudelta monia asioita: minua kiinnostaa sellainen kirjallisuus, joka herättelee ajatuksia ja josta ehkä voi oppia jotain. Dalila tarjoilee näitä molempia.

      Poista
  5. Olikos se Little Been tarina, jossa Iso-Britannian maahanmuutto- ja turvapaikanhakupolitiikkaa käsiteltiin myös hyvin kriittiseen sävyyn?
    Tämä on aihepiiri, jota ei tänä päivänä varmaan voi tarkastella liikaa. Tietty ylikansallinen ajattelu ei varmaan tekisi näissä asioissa pahaa. Nythän Euroopan maat kaivautuvat jokainen omaan poteroonsa ja valittavat, kuinka juuri he tässä kärsivät. Isompi kuva, inhimillisestä mikroperspektiivistä puhumattakaan unohtuvat. Siksi aiheen käsittely kirjallisuudessa on tärkeää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amma, olen lukenut sen Little Been, mutta kirja on aika hyvin huuhtoutunut pois muististani. Sen verran muistan, ettei ollut mun juttu. Siinä oli paljon minua ärsyttäviä piirteitä (piti luntata oma vanha kirjoitus). Senkin verran muistan, että minusta Little Bee ja Dalila ovat aivan erilaiset, vaikka teema onkin sama.

      Jonkinlainen poteroitumisen ja muukalaisvihan aikakausi tuntuu tosiaan nostelevan päätänsä. Onhan sellaista aina ollut, mutta ainakin täällä brexitin myötä siitä on tullut näkyvämpää ja jotenkin "hyväksyttävämpää". Sama juttu Suomessa ja näin ulkolaisen silmin vaikuttaa siltä, että persut kannattajineen ovat tässä asiassa melkoisia edelläkävijöitä. Ei tietenkään pitäisi arvioida koria muutaman mädän munan takia, mutta joo.

      Poista
  6. Minulla tuli tuosta kuvauksestasi heti mieleen Chris Cleaven The Other Hand, joka taitaa tosiaan Suomessa kulkea nimellä Little Been tarina. Siinä nigerialainen nuori nainen hakee turvapaikkaa Iso-Britanniasta. Pidin siitä kovasti, ehkä pitäisi tutustua myös Dalilaan. Kiitos suosituksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, minulle ei tullut lainkaan tuo Chris Cleaven kirja mieleeni, mutta minä en siitä juuri pitänytkään (olen siis lukenut sen). Minulla tosin lukukokemusta häiritsi muun ohella se, että satuin lukemaan vahingossa jenkkiversion ja sekin suututti minua. :D

      Poista
  7. Vaikuttaa mielenkiintoiselta, hyvältä ja ajankohtaiselta kirjalta, kuten sanotkin. Kenties tällaista kirjallisuutta pitäisi luetuttaa heillä, jotka ovat kovin maahanmuuttovastaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reta Anna Maria, mietin samaa mutta toisaalta olo on niiden suhteen aika voimaton. Luulen, ettei moniin mikään järkipuhe tai kirjallisuus tehoa: jos ihminen on päättänyt, että kaikki ongelmat johtuvat maahanmuutosta ja turvapaikanhakijoista, he myös suodattavat kaiken lukemansa sitä kautta. Silloin Dalila olisi heille jälleen yksi esimerkki verorahojen haaskauksesta ja Dalilan kohtalo hänen oma vikansa. Olisi kyllä varsin mielenkiintoista saada joku todella maahanmuuttajavastainen lukemaan Dalila ja kertomaan, mitä ajatuksia se herätti.

      Poista
    2. Tämä kuulostaa kirjalta, jonka toivoisi kaikkien lukevan. Esimerkiksi lukioissa tästä kirjasta saisi varmasti loistavaa keskustelua aikaiseksi yhdistämällä vaikka äidinkielen, yhteiskuntaopin (vai millä nimellä se nykyään kulkeekaan) ja etiikan tunnit. Koulujemme vahvuus on aina ollut soveltamisen painottamisessa oikein-väärin -ruksitustehtävien sijaan, ja lisääkin voisi pohdintatehtäviä nuorille tarjota.

      Retan kommentista tuli mieleen huhtikuun alussa Ylen ohjelmistoon saapuva Elina Hirvosen ohjaama Kiehumispiste-dokumentti. Siinä kaksi hyvin eri tavalla maahanmuuttoon suhtautuvaa suomalaista pyrkii keskusteluyhteyteen. Aihe on itselle niin raskas, että välttelin sitä dokkarin tullessa ensi-iltaan tammikuussa, mutta aion ehdottomasti katsoa sen televisiosta. Dokumentista saa varmaan jonkinlaista kuvaa, miten omalle mielipiteelle vastakkaiseen tietoon pystyy suhtautumaan. Itsekin olen epäileväinen, että vakaasti tiettyyn asiaan uskova ei hevillä muuta kantaansa. Valitettavasti.

      Poista
    3. Pihis, kyllä vaan tämä olisi oiva lukupiirikirjakin: synnyttää satavarmasti kaikille joitakin ajatuksia. Suomessa tietenkin olisi parasta, jos siellä olisi oma vastaava kirja kuin Dalila. Mahtaako Suomessa olla vielä sellaista kirjallisuutta? Mieleeni tuli Mohammed suomalainen (Esa Salminen ja Saeed Warsame), mutta en itse lämmennyt sille.

      Googlettelin Kiehumispistettä ja päädyin katsomaan Tähtihetken, jossa Elina Hirvonen kertoo dokumenttielokuvastansa. Hyvin mielenkiintoista, toivottavasti se tulee joskus YleAreenaan katsottavaksi.

      Laitanpa tähän linkin kys. Tähtihetkeen, jos vaikkapa joku muukin asiasta tietämätön sattuu tänne tulemaan ja kiinnostuu aiheesta enemmän.

      http://yle.fi/uutiset/3-9401645

      Poista
  8. Olen lukenut elämäni aikana muutamia pakolaisuuteen liittyviä kirjoja. Tosin yksikään niistä ei ole ollut sellainen, joka olisi käsitellyt kovin tarkkaan turvapaikanhakuprosessin hallinnollista puolta. Toisaalta haluan saada lisää tietoa, mutta toisaalta minua pelottaa, että ahdistun ja muutun kyyniseksi, kun tuntuu, että maailmassa asiat alkavat mennä yhä huonompaan suuntaan.

    Taidan silti kuitenkin lisätä kirjan lukulistalleni - halu ymmärtää voittaa pelon, ainakin tällä kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hande, Dalilassa turvapaikanhakukäytäntöä Brittilässä käsitellään melko tarkasti, joten siinä mielessä se on avartava, jos ei käytännöistä ennestään tiedä. Itse katselin joskus telkkarista mm. UK Border Forcea, joka kertoi nimensä mukaisesti rajavalvontaviraston työstä. Dalila on kuitenkin fiktiivinen romaani eli se on paljon muuta kuin prosessin kuvaus: se on romaani ihmisyydestä ja toiveikkuudesta, ystävyydestä.

      Poista
  9. Onpa todella kiinnostavan tuntuinen kirja! Tuumaan taas kerran blogissasi että kumpa tämäkin suomennettaisiin, olisi lukulistallani ilman muuta. Maahanmuutto aiheena kiehtoo, jo sen vuoksi miten kauheita mielipiteitä liian monilla ihmisillä aiheesta tuntuu olevan (ei, en kuulu heihin). Minä luen paljon tähän päivään liittyvää kirjallisuutta, ehkä ravistelen jollain tapaa itseäni. :D Mutta silti on ehkä kaikkein mahtavinta matkata ihan fiktiiviseen, erilaiseen maailmaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krista, minäkin toivon kovasti että tämä suomennettaisiin, vaikka skeptinen sen suhteen olenkin. Elän itsekin nyt epävarmuuden aikaa täällä, sillä brexitin takia omakin tilanteeni muuttuu mutkikkaaksi. Ties vaikka tulisi kenkää perseelle. :D En jaksa stressata asiasta, mutta olen realisti ja pidän mieluummin silmät auki kuin työnnän pään pensaaseen, vaikka en suoraan sanottuna enää jaksa kaikkea uutisointia aiheesta enää edes seurata.

      Minulla kulkee sykleissä nämä lukemiset: joskus haluan olla kirjallisuudessa kiinni tässä ajassa, joskus taas en jaksa ja haluan muualle. Minulla on nyt jokin nykyaikaähky eli kaipaan jotain muuta. Olen jopa kyllästynyt kännyköihin kirjallisuudessa. :D

      Sinä luet kyllä tosi monipuolisesti, nostan hattua <3

      Poista
  10. Olipa kiinnostunut postaus. Tuo alun sitaatti on erinomainen, sillä se tuo kulttuurierot esiin pienessä tilassa tiivistetysti ja havainnollisesti. Porridge name on mulle uusi ilmaus. Lieneekö yleisemminkin käytössä?

    Jäin miettimään, mikä oli kirjailijan motiivi tämän teoksen kirjoittamiselle? Kirja vaikuttaa oikein hyvältä, mutta kuten ehkä tiedät, niin pohdin usein sitä, että kun joku kirjoittaa jostain, joka ei ole hänen alaansa/kokemuksiaan noin varsinaisesti, niin miksi hän niin tekee ja mitä hän asiasta luulee ymmärtävänsä (hienommin sanottuna kulttuurinen appropriaatio).

    Ja en siis nyt tarkoita sitä, etteikö saisi kirjoittaa, mutta mietin kirjoittajan suhdetta aiheeseensa. Tästä kirjailijasta en tiedä mitään, joten jos tiedät hänestä enemmän, niin kiinnostaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, olen miettinyt tuota kulttuurista omimista, mutta minulla ei ole järjestelmällistä ja vankkumatonta mielipidettä siihen, vaikka olen aiheesta lukenutkin artikkeleita. Mietin näitä enemmänkin tapauskohtaisesti. Toisaalta harjoitan itsekin kulttuurista omimista: tosin teen sitä "salaa" eli en esim. kirjoita aiheesta romaania.

      Tietyssä määrin ymmärrän kritiikin kulttuurista omimista kohtaan, mutta sitten toisaalta on melko rajaavaa, jos ei kirjailija saisi pomppia rajojen yli (mitä sinä et siis tarkoittanut, vaan pohdin yleisellä tasolla). Tulisi melko homogeenisia kirjoja: monissa kirjoissa on kaikenvärisiä ihmisiä eri kulttuureista, vaikka kirjailija olisi esim. pesunkestävä valkoinen britti. Tai valkoinen eteläafrikkalainen André Brink, joka kirjoittaa myös mustista eteläafrikkalaisista.

      Luin juuri erään toisenkin kirjan (Nicólas Obregón: Blue Light Yokohama), jossa henkilö kirjoittaa ihmisistä ja kulttuurista, johon ei itse lukeudu. EWi ollut onnistunut kuvaus mielestäni ja siitä oli pakko marmattaakin postauksessani.

      Jason on varttunut Etelä-Afrikassa ja hänen esikoisromaaninsa Choke Chain sijoittuu sinne. En ole lukenut kys. kirjaa vielä, mutta lukulistalla on, kunhan saan käsiini. Toivoakseni siitä otetaan nyt uusi painos Dalilan siivittämänä, sillä kirjaa saa tällä hetkellä vain second handina metsästämällä.

      Otaksun, että Donaldin oma (maahamuutto)tausta on saanut hänet kiinnostumaan maahanmuutosta ja elämisestä eri kulttuureissa, rasismista. Dalilassa liikutaan myös Skotlannissa ja Donaldin syntymäkaupunkiakin sivutaan. Dalila on fiktiivinen romaani, joten taiteellisia vapauksia on varmasti käytetty. Itse en tiedä onko "porridge name" oikeasti käytössä oleva termi Keniassa tai missään päin Afrikkaa. Sen sijaan koen Donaldin ihmiskuvauksen noin muuten aitona, vaikka tällaisia mahdollisia "aukkoja" esiintyykin. Lukiessa on aina lukijankin hyvä muistaa lukeeko fiktiota vai faktaa.

      Laitan tähän pari linkkiä, jotka valottanevat Jason Donaldin elämää sen verran, että on varmaan helppo ymmärtää, miksi hän halusi kirjoittaa Dalilan. Kiitokset kyssäreistä! Mielenkiintoinen aihe pohtia, vaikka itse yleensä skippaan nämä tällaiset mietteet, elleivät ne jostain syystä häiritse kuten Blue Light Yokohaman kohdalla.

      https://www.theguardian.com/books/2017/feb/02/dalila-by-jason-donald-review

      http://www.scotsman.com/lifestyle/debut-novelist-jason-donald-tells-why-he-wanted-to-make-growing-up-under-apartheid-seem-the-most-natural-thing-in-the-world-1-829014

      Poista
  11. Hieno kirjalöytö. Hyvä, että tätä aihetta käsitellään myös fiktiossa. Kuvauksesi perusteella kirjan tapahtumat tuntuvat kovin ajankohtaisilta myös Suomessa, ainakin jos lehtijuttuihin peilaa. Inhimillisyys ja raha ja oman edun tavoittelu kun laitetaan vastakkain - syntyy usein aika rumaa jälkeä. Mutta hyssyttelemällä tilanne ei ainakaan kummene, joten hyvä että näistä asioista kirjoitetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marika, täällä käsitellään lähes kaikkea kirjallisuudessa ja vaihtoehtoja löytyy. Kirjoja puskee ulos muutenkin melkoisella vauhdilla ja vähän joka makuun. Minua miellyttää se, että ajankohtaisiin aiheisiin tartutaan hyvinkin nopeasti ja niistä on paljon monenlaista kirjallisuutta aina fiktiosta faktaan.

      Pakko tunnustaa, että olen Suomen tilanteesta melko pihalla, sillä yhä vähemmän enää seuraan sieltä kantautuvia uutisia. Uutiset tuppaavat olemaan kaikkialla melko epämieluisia ja huomaan, että minulla on aina vain vaikeampi sietää niitä. En ole työntänyt päätäni pusikkoon, mutta olen tullut hyvin valikoivaksi. Luen mieluummin viikonlopun lehdistä pitkiä, monipuolisia ja pohdittuja artikkeleita ajankohtaisista asioista ja skippaan viikolla suuren osan ns. pikauutisista.

      Maahanmuuton taustalla kyllä pyörii tosiaan melkoinen bisnes, joka ei hyssyttelyllä häviä vaan ei toisaalta myöskään uhkakuvien maalaamisella ja kaikkien leimaamisella. Joskus tuntuu, että monien ihmisten asenteet ovat muuttuneet järkyttävän mustavalkoiseksi: jokin asia voi olla vain joko totaalisen paha tai totaalisen hyvä. Välimuotoa ei ole. Trump muuten käyttää mielellään tällaista jakoa: on "bad people" ja sitten on "good people". Minusta koko hyvä vs. paha -asetelma on naiivi.

      Oho, innostuin. :D Suurin osa kommentistani siis oli yleistä pohdintaa.

      Poista
  12. Olen aivan samaa mieltä MarikaOksan kanssa tuossa edellä. Tästä aiheesta tarvitaan kirjoja. Donald oli minulle ennestään tuntematon kirjailija, mutta täytyy laittaa tämä kirja muistiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Margit, minullekin Donald oli ihan tuore löydös, mutta sen verran kiinnostuin että haluan lukea hänen esikoisromaaninsakin. Se käsittelee (käsittääkseni) valkoisen pojan varttumista Etelä-Afrikassa apartheidin aikana.

      Poista
  13. Kuulostaa tärkeältä ja ajankohtaiselta kirjalta. Dalilan tarina on varmastikin monen pakolaisen tarina.

    Hyvä, että asioita nostetaan pöydälle ja niitä käsitellään fiktion kautta. Onko kirja herättänyt huomiota Briteissä? Miten siihen on suhtauduttu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, voisin tosiaan kuvitella, että Dalilan tarina tietyin muutoksin voisi istua aika monenkin turvapaikanhakijan todelliseen tarinaan.

      Dalila on julkaistu vasta noin kuukausi sitten eikä sitä ole sen kummemmin ainakaan nettilehdissä reposteltu. Muutama haastattelu Jason Donaldista löytyy, mutta mitään hypeä ei ole. Täällä hypetetään lähinnä trillereitä ja niitä markkinoidaan kuin viimeistä päivää :D Toisaalta maahanmuuttoon liittyvää kirjallisuutta on täällä muutenkin paljon. Sellaista koko maan kattavaa huomiota täällä saavat vain harvat teokset: ihmisiä on niin paljon ja populaatio niin heterogeeninen (toisin kuin Suomessa).

      Poista
  14. On aika pelottavaa, miten inhimillisyys katoaa, kun päästään sääntöjen ja pykälien perusteella päättämään toisen ihmisen elämästä. Onko se se valta? Tuntuu, että näin tapahtuu vähän joka saralla. Kyynistyvätkö virkamiehet niiden väärinkäyttäjien vuoksi niin, etteivät enää kykene näkemään ihmisiä ihmisinä?

    Meillä ei ole turvapaikanhakijoina kokemuksia, mutta kun mies muutti aikoinaan Suomeen täytyy sanoa, että kohtelu verotoimistossa muistutti jonkunlaista syyteprosessia. Ihan suoraan väittivät huijariksi, vaikka oli kaikki paperit ja todistukset mm. korkeakoulun kansliasta... Ja sillä virkailijalla oli valta päättää, vaikka oli oikeasti erittäin selkeästi väärässä. Oli vaan päättänyt, että nuori ulkomaalainen mies on varmasti pahoilla aikeilla liikenteessä.

    Miten kamalalta tuntuukaan vastaava kohtelu, kun kyse ei ole taloudellisista seikoista vaan ehkä oikeasti elämästä ja kuolemasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna Vuo-Cho, mietin ihan samaa! Siis mihin se inhimillisyys katoaa vai onko sitä koskaan ollutkaan. Onko siiliasenne niin syvälle iskostettu, että sen ajatellaan olevan normi. Mietin myös, että epäinhimisellä kohtelulla pyritään johonkin: esim. saamaan turvapaikanhakijat tuntemaan itsensä niin ei-toivotuiksi, että lähtevät ns. vapaaehtoisesti takaisin. Ajatus on sinänsä ihan naurettava, sillä moni pakenee nimenomaan henkensä edestä. Heidän on pakko "valita" huonon ja epäinhimillsen kohtelun ja melko varman kuoleman välillä, mikä tarkoittaa kyllä käytännössä sitä, ettei ole varaa valita - on vain alistuttava. Alistuneita on helpompi hallita ja pelko (pelottelu) ja epätietoisuus ovat oivallisia ruoskia. Väärinkäyttöä on siellä missä on ihmisiä, mutta on ikävää, että sen takia pistetään kärsimään nekin, joilla ei ole väärinkäytösten kanssa osaa eikä arpaa.

      Kammottava kokemus miehelläsi ja sinulla. Ymmärrän, että pitää olla tarkka, mutta en sitä, miksi se niin usein sulkee pois asiallisen käytöksen.

      Poista
  15. Kiitos kiinnostavan kirjan esittelystä, vaikka jäinkin miettimään, ketkä Dalilaa olivat vastassa.

    Ajankohtaisista asioista on minusta tärkeää saada luettavaksi myös kaunokirjallisuutta. Ehkä tähänkin vahingossa tarttuu joku sellainen, jonka mielestä kaikki turvapaikanhakijat voi lähettää takaisin sinne, mistä ovat tulleetkin. Ainakin haluaisin uskoa, että kirjallisuudella voi edes vähän parantaa maailmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulevi, asia selviää kirjan lukemalla. En mielelläni paljastele paljon juonesta varsinkaan, jos siinä ei muutenkaan ole kovin paljon käänteitä. En halua spoilata, vaan antaa lukijan itse kokea tarina mahdollisimman uutena ja puhtaana, yllättyäkin. :)

      Minä pidän ajankohtaisesta kirjallisuudesta, mutta nyt tuntuu että olen saanut yliannostuksen "todellisuutta" ja haluan jatkossa ainakin hetken aikaa käyttää kirjallisuutta pakenemiseen.

      Olisi kyllä mielenkiintoista kuulla jonkun maahanmuuttovastaisen tai suoranaisen rasistin mielipide tästä kirjasta. Ehkä se mielipide ei siitä mihinkään muuttuisi eikä näköala laajenisi. Joo, minä en oikein jaksa enää uskoa.

      Poista
  16. Voi turvapaikanhakijuus. HBL:ssa on uutisoitu näistä paljon, suomalaisesta prosessista siis, ja en kestä niitä epäoikeudenmukaisilta ja täysin epäloogisilta vaikuttavia päätöksiä. Ehkä kirjalla voi nostaa niitä ongelmia suurempaan tietoisuuteen, en tiedä, ahdistaa lähinnä kun en tiedä mitä minä voisin tehdä. Puuh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, Dalilassa valottuu hyvin nuo "epäloogisuudetkin", jotka laki sallii. Hyvin pitkälti näiden ihmisten kohtalo (siten monesti myös elämä) on muutamien ihmisten käsissä. Inhimillisyys tuntuu olevan hakusessa, kun vastassa on raha ja kustannukset.

      Kovasti toivon, että tämä kirja saa paljon lukijoita. Sopisi käännettäväksi suomeksikin, vaikka kulttuuri onkin eri. Silti tässä kirjassa varmasti pakolaiskuvaus on melko samantyyppistä kuin muissakin Euroopan maissa. Ongelmiin ei tässä romaanissa ole tarjolla ratkaisuja, mutta kyllä se vaan ravistelee ajattelemaan laajemminkin tätä asiaa.

      Poista
  17. Luen aika vähän ajankohtaisaiheisiin liittyviä romaaneja, mutta tämä olisi voinutkin kiinnostaa. Kirjaa ei kuitenkaan näytä saavan täälä kirjastosta, niin jää väliin, ellen satu muistamaan etsiä tätä joskus myöhemmin uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veera, tämä on hyvin tuore kirja eli täälläkin vastikään (noin kuukausi sitten) julkaistu eli ei ihme, jos ei saa Suomen kirjastoista. Toivottavasti se sinne kuitenkin hankitaan: olen ymmärtänyt, että ainakin Helmet-alueen kirjastoissa on melko paljon enkunkielistä kirjallisuutta saatavilla.

      Poista
  18. Donald on tarttunut todella ajankohtaiseen aiheeseen, josta soisi olevan keskustelua myös kaunokirjallisuuden muodossa. Ylipäänsä olen sitä mieltä, että kirjat ovat hyviä keskustelunavauksia. Kirjaan mahtuu niin paljon enemmän kuin lyhyeen uutiseen tai edes pidempään reportaasiin, ja usein niiden henkilöt ja tapahtumat tulevat paljon inhimillisemmälle ja henkilökohtaisemmalle tasolle. Pitääkin tutustua tarkemmin tähän kirjatapaukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjavaras, juuri noin. Romaanissa (olkoonkin fiktiivinen) pääsee syvemmälle aiheeseen ja se antaa mahdollisuuden perusteellisempaan ja monipuolisempaan aiheen käsittelyyn kuin monissa uutisissa tai reppareissa (niitä mitenkään väheksymättä). Suosittelen kyllä vahvasti tätä kirjaa: tässä on monta tasoa ja Dalilan lisäksi tässä sivutaan muutaman muunkin tarinat.

      Poista
  19. Toivottavasti joskus tulevaisuudessa on aika, jolloin joku lukee tämän, toteaa sen olevan "sen ajan ajankuvaa", ja nyt kaikki on paremmin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti, taitaapa vaan olla melkoisen utopistinen ajatus, valitettavasti. :(

      Poista
  20. Kiinnostava kirja! Fiktiossa pääsee paitsi avaamaan näkymä hotteihin aiheisiin yksilön kannalta, myös näyttämään lukijalle ihmisiä yhdistävät tekijät ja sen, miten samanlaisia pohjimmiltaan olemme. Toivottavasti tällä ja kaltaisillaan kirjoilla voidaan avata uusia näkökulmia.

    Mukavaa, että löytyy vinkkejä (vielä) suomentamattomista kirjoista.

    Minna /Kirsin Book Club

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, erilaisuus ei tosiaan lopulta ole niin erilaista kuin luullaan tai pikemminkin pelätään. Eikä se erilaisuus muutenkaan tarkoita uhkaa, vaikka yllättävän moni niin ajattelee. Toivokaamme tosiaan, että ihmiset lukevat ja uskaltavat avata ikkunoitansa. :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.