Hae tästä blogista

torstai 30. maaliskuuta 2017

Mätänevä rakkaus

Kansi: Rafaela Romaya
Ayòbámi Adébáyò: Stay With Me
Canongate 2017
S. 296


Stay With Me:ssa on useita teemoja, jotka eivät minua kiinnosta: lapsen "pakkomielteinen" haluaminen (siis äitiys/isyysmerkityksessä, ei pedofiilisessa mielessä - tosin sekään ei kyllä hirveästi kiinnosta) ja rakkaus noin niin kuin alkuun.

Jos nämä olisivat romaanin ainoat teemat, jäisi romaani minulta lukematta. Aavistelin (ja ihan oikeassa olin) kuitenkin, ettei Stay With Me:ssa ole pelkästään tällaisesta kysymys.


Kirjan tapahtumat sijoittuvat Nigeriaan, pääasiassa Ilesa-nimiseen kaupunkiin, mutta muuallakin käydään. Rakkaudesta kaikki alkaa: Akinin ja Yejiden välisestä rakkaudesta. Kyseessä on melko tavanomainen nuorten salamarakastuminen, joka lopulta johtaa avioliittoon. Rakkaus kukoistaa ja ehkä olisi saanut kukkia ja asettua uomiinsa rauhassa, ellei Akinin äiti olisi sotkeutunut asiaan.

Lapsenlapsia on tultava, mielellään heti ja pian ja mielellään ensin poikia. Sitten saa tulla mitä vain. Lasta ei vain kuulu ja tilanne turhauttaa eniten juuri isoäitiä. Akin suostuu vihdoin ottamaan toisen vaimon (ensimmäinen petos), koska ajattelee taikauskoisen äitinsä siitä rauhoittuvan. Harmi vain, ettei Akin tule maininneeksi asiasta vaimolleen Yejidelle. Yejide oli tehnyt selväksi jo ennen avioitumistaan Akinin kanssa, että polygamy ei ole hänen juttunsa.

Luonnollisesti Yejide ei voi sietää toista vaimoa, Funmia. Yejidea rauhoittaakseen Akin on hankkinut Funmille erillisen asunnon eikä hän (Funmi)  tule asumaan heidän kanssaan. Ohut välirauha ei kauan kestä, vaan tilanne mutkistuu mutkistumistaan ja tauastalla vainoaa lapsenlapsia haluava isoäiti.

Akinin tahto alistuu äidin tahdolle, omaa tahtoa ei ehdi ajatella. Sillä kai rakkautta voisi olla ilman lapsiakin? Miksei anneta aikaa sopeutua, selvittää tilannetta. Vaihtoehtoa ei voi edes ajatella, koska painostus on niin suurta ja vie kaiken tilan. Mutta monesti asioita ymmärretään vasta kun ne on jätetty taakse - on niin helppo nähdä vuorelta, mutta yritäpä nähdä solasta.

Stay With Me on monitasoinen romaani ja yllätyin, miten toiminnallinen ja runsas se on, vaikka sivuja on hädin tuskin kolmesataa. Kirjassa kuljetaan kahdessa aikatasossa: jo heti alussa saamme tietää, että Yejide ja Akin ovat eronneet (eivät paperilla, mutta noin muuten). Miten siihen on päädytty, onkin sitten toinen juttu. Mitä tapahtui rakkaudelle? Mätänikö se toisten odotusten ja rakkaimman petollisuuden alle. Oliko mitään rakkautta koskaan olemassakaan? Ja miten se lapsi: tuliko sellaista koskaan?

Vastaukset saapuvat kysymyksiin, mutta samalla tarina monimutkaistuu. Tietyltä osin osasin ounastella oikein, mutta osa tapahtumista tuli ihan puskista. Kun luulin, etten enää voi yllättyä, yllätyin silti. Ovelaa ja koukuttavaa. Miellytti myös se, että näkökulmia on kaksi: sekä Yejiden että Akinin. Ne asiat, joita ei kerrota, voi lukija päätellä itse - esimerkiksi liittyen siihen rakkauteen.

Stay With Me:ssa sivutaan Nigerian sotilaallisia vallankaappauksia vuosilta 1985-1993, mutta mielestäni melko pinnallisesti. Politiikka tulee liki lähinnä television ja ystävien kanssa käytyjen keskustelujen kautta. Ihan mielenkiintoista, mutta en voinut välttyä ajatukselta, että ne on ympätty kirjaan vain siksi, että ne olisivat kirjassa.

Paitsi että toisaalta niiden voisi ajatella kuvaavan juuri sitä arkea ja ilmapiiriä, jota Nigeriassa silloin elettiin. Kenties niiden tarkoitus on myös painottaa sitä, että kirjan henkilöt ovat tietoisia (niin kuin ovatkin) ja ajattelevat muutakin kuin itseään (toisin kuin esim. Hanya Yanagiharan romaanissa A Little Life, jossa ei sanallakaan mainita mitään maailman tapahtumista ja siksi henkilöistä välittyi kuva, että he rypevät vain omissa navoissaan, mitä he kyllä tekevätkin).

Eli muutan mieltäni: poliittiset kuvaukset ja ajatukset tuovat syvyyttä Stay With Me:hen ja sen henkilöihin.

Loppuhehkutus: pidin todella paljon tästä kirjasta, jossa on useita mielenkiintoisia henkilöitä. Minun oli suorastaan vaikea laskea sitä käsistäni. Luin sitä joka käänteessä ja jopa ulkona kävellessä (tänne on muuten ulkolukukelit saapuneet: tälle päivälle on luvattu peräti 21 astetta). Kirja siis kulki tiiviisti mukanani, todellakin stay with me. Heitän sen suosikkini-kategoriaan.

Toivottavasti Stay With Me suomennetaan! Jos se sattuu voittamaan Baileys-palkinnon, niin toivoa kaiketi on.

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 38. Kirjassa mennään naimisiin.

9 kommenttia:

  1. Kuulostipa mielenkiintoiselta kirjalta. Nautiskele ulkolukupäivistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti on lukemisen arvoinen kirja, joka toivottavasti saadaan joskus suomeksikin! Täällä säät hellivät edelleen :)

      Poista
    2. Tämä kannatti lukea. Kiitos Ele hienosta kirjasuosituksesta :)

      Onneksi täälläkin on nyt lämmintä :)

      Poista
  2. Tämä alkoi alunperin kiinnostaa, koska on Baileys-listalla, mutta ei kuitenkaan ole ollut suurimman kuolaukseni kohde. Toki varasin (kirjoitin ensin: varastin :D :D :D, ei sentään) kirjastosta, mutta jonoa on.

    Nyt kun luin juttusi aloin odottaa kuumeisesti, että saan tämän käsiini. Tilaamani Little Deaths tuli tänään ja kirjastoon on matkalla Aldermanin kirja (nämä olivat siis myös Baileys-listalla).

    No mitä teen tässä tilanteessa? Alan lukea Matti Pulkkisen Romaanihenkilön kuolemaa :D Otan kyllä sen Aldermanin Pulkkisen lukukaveriksi, kunhan se nyt kirjastoon saapuu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kannattaa varastaa kirjastosta vain kirjoja, jotka aiheuttavan suuren kuolanoron - muut voi varata. :D :D

      Jotenkin uskomatonta, miten kattava Suomen kirjastolaistos on. Kävin huvikseni Helmetistä katsomassa tätä kirjaa ja muutamaa muuta uutukaista ja melkein kaikkia on saatavilla! En tiennyt, että Suomessa (ainakin helmetin alueella) on noin kattava enkunkielinen kirjasto ja että uutuudet tulevat noin pian saataville.

      Minun piti lukea Little Deaths ennen tätä, mutta en jotenkin innostunut siitä. Ei siis varsinaisesti johtunut kirjasta, sillä luin sitä vain yhden sivun, mutta oli sellainen mööh-olo. Kokeilin sitten muutamaa muuta kirjaa (sama mööh-olo tuli) ja lopulta Stay With Me oli se, johon osasin rauhoittua.

      Romaanihenkilön kuolema kiinnostaa, vaikkei ole mitään hajua, millainen kirja on kyseessä. Nimi on vaan niin kiehtova!

      Poista
  3. Ihanat ilmat teillä! Meillä on huomiselle luvassa 8 mm jotain märkää, toivottavasti vettä, max räntää, ketuttaa jos jää maahan lumena kun melkein kaikki on täältä Tampereen naapurista sulanut.

    Jos tämä suomennetaan, niin ehdottomasti haluan lukea. Mielenkiintoinen lähtöasetelma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei ole ikävä Suomen kevättä tai mitään muutakaan vuodenaikaa siellä :D Meitä hellii tänään aurinko eli aamukahvin jälkeen aurinkokylpemään ;)

      Stay With Me on todella hyvä ja yllättävän tiheätunnelmainen ja koskettava, uskallan suositella!

      Poista
  4. Minäkin näin tämän jonkun Baileys-postauksessa. Kivan sarkastinen on kommenttisi Little Lifesta :) Tosiaan hahmoja oli vaikea sijoittaa mihinkään aikakauteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, oli pakko hieman tölväistä Little Lifea. Minulla taisi oikeasti jäädä jotain hampaankoloon kyseistä kirjaa kohtaan. Onneksi sen masentava vaikutus alkaa jo menettää otettaan. :D

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.