perjantai 19. toukokuuta 2017

Rullaati rullaa

Nyt vain pikainen päivitys, tällainen tiedotusluontoinen asia taas.

Tarkoitukseni oli kertoa mielipiteeni Taichi Yamadan romaanista Strangers, josta pidin kovasti. Strangers on aavemaisia piirteitä sisältävä tarina miehestä, joka avioeron myötä havaitsee kaipaavansa jo kauan sitten kuolleita vanhempiaan. En nyt sitten kuitenkaan ehtinyt kirjoittaa mietteitäni ylös, joten palaan (toivottavasti) kirjaan reissun jälkeen. Kyseessä on sellainen kertomus, että se tuskin ihan heti poistuu mielestä.


Laukku on melko lailla pakattu. Kokeilin minulle erilaista pakkaustyyliä: viikkaamisen sijasta rullasin vaatteet. Rullaamisen "opin" Marie Kondon kirjasta (Konmari tai jotain sinnepäin), jota en ole edes lukenut (enkä aio lukea). Sen sijaan olen lukenut kirjasta blogeista ja muualta. Olen jo pidemmän aikaa rullannut muun muassa sukat ja sittemmin lakanatkin.

Nyt rullaus on levinnyt pakkaamiseen. Kunhan palaan reissusta, niin voisin aloittaa vaatekaapin rullausorgiat. Sitten sieltä (kaapista) varmaan joskus löytäisikin jotain tai ainakin se olisi siistimpi kuin nykyisessä (luonnon)tilassaan.

Porttiteoria rules. Mitähän sitten rullaan, kun on vaatekaapin sisältö saatu rullattua? kokolattiamaton?

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Reissutiedote ja kirjaostoksia

Chiswickissä sunnuntaikävelyllä.

Minulla on tapana vähintään kerran vuodessa lähteä pariksi viikoksi patikoimaan jonnekin päin Brittilää (mieheni kanssa). Viime vuonna patikoin pääasiassa Walesissa, tänä vuonna olisi tarkoitus patikoida Skotlannissa.

Reissu starttaa ensi lauantaina ja sitä on sen verran suunniteltu, että aamulenkki heitetään noin tunnin matkan päässä Lontoosta ja sitten jatketaan Peak Districtiin erääseen tuppukylään, josta on varattu majoitus kahdeksi yöksi. Sunnuntaina heitetään päiväpatikka ja maanantaina jatketaan matkaa Skotlantiin.

Reissun raami on olemassa, mutta emme viitsi mitään majoituksia sen pidemmälle varailla, koska on mukavaa kun on liikkumavaraa. Paitsi parin viikon päähän on kolme yötä varattu Amblesidesta, joka on Lake Distrctillä (Cumbria).

Olemme käyneet siellä (sekä Amblesidessa että Lake Distrctillä) aiemmin useita kertoja patikoimassa ja siinä vuorten ympäröimässä kompaktissa pikkukaupungissa on aivan ihana tunnelma ja siksi sinne haluaa palata uudelleen ja uudelleen. Ambleside päättää reissun eli sieltä sitten ajamme takaisin kotiin.

Blogi saattaa vaieta joksikin aikaa, koska tuskin jaksan/ehdin netissä roikkua. Ehkä jotain pientä tilannekuulumista laittelen, jos jaksan. Ennen hiljenemistä on vielä ainakin yksi kirjapostaus tulossa ja ehkä jotain muutakin.

Nyt vielä esittelen eilisen kirjalöydöt, jotka kuvasin melkein sillan alla.



Trevor Noah: Born a Crime
Komediatähti kertoo varttumisestaan Etelä-Afrikassa. Noahin äiti on musta ja isä valkoinen: tällainen liitto oli apartheidin aikana kielletty rangaistuksen uhalla. Kirja maksoi yhden punnan RSPCA:n charity-kaupassa.

Granta: Japan
En ole järin kiinnostunut Grantoista, ellei teema ole erityisen kiinnostava. No, Japani on. Kaksi puntaa pulitin (Octavia Foundation).

Henry Marsh: Do No Harm
Aivokirurgin muistelmat, vaikuttaa superkiinnostavalta. Henry Marshilta julkaistiin kuun alussa toinen muistelmateos, Admissions. Punnan pulitin RSPCA-kaupassa.


Olen kirjoittanut charity-kaupoista aiemmin täällä. Näitä puoteja on melko paljon ja niistä voi tehdä kaikenlaisia ihania kirjalöytöjä: monista puodeista löytyy sekä uutta että vanhaa. Suosittelen kaikille kirjaharrastajille!

tiistai 16. toukokuuta 2017

Kiihkeää murhaselvittelyä Istanbulissa

Esmahan Aykol: Hotel Bosphorus
alkuper. Kitapçı Dükkânı (2001)
Bitter Lemon Press 2011
Turkista englanniksi kääntänyt Ruth Whitehouse
S. 246


Etsiskelin erityisesti alkuvuodesta luettavaa Hdcanisin perustamaan Frau, Signora & Bibi -haasteeseen, jossa "tavoitteena on lukea enemmän sellaisten naiskirjailijoiden teoksia, jotka kirjoittavat jollain muulla kielellä kuin englanti, suomi, ruotsi, ranska tai japani." Lue haasteesta enemmän täältä.

Esmahan Aykolin Hotel Bosphorusin ostin nimenomaan tätä haastetta silmällä pitäen: tuskin olisin muuten kirjaan charity-puodissa kiinnittänyt huomiota. Eräs näiden haasteiden iloista onkin juuri se, että ne avaavat etsimään luettavaa eri kriteerein ja silloin voi käteen tarttua ties minkälaisia vonkaleita.

Turkkilaisen Aykolin esikoisdekkari sijoittuu Istanbuliin. Saksalaissyntyinen Kati Hirschel pyörittää Istanbulissa rikoskirjallisuuteen keskittyvää kirjakauppaa, jollaista ei toista kaupungissa ole. Kati on melko räiskyvä 43-vuotias (sinkku)nainen, jolle on kehittynyt omat rutiininsa vuosien varrella.

Katin lapsuudenystävä ja näyttelijä, Petra, saapuu Saksasta Istanbuliin kuvausryhmineen ja ystävykset tapaavat pitkästä aikaa. Kun kuvausryhmän ohjaaja löytyy hotellihuoneestaan murhattuna, ryhtyy utelias Kati selvittelemään tapausta: onhan Petra eräs epäillyistä.

Hotel Bosphorus on hauska dekkari, jossa kulttuuriset stereotypiat kukkivat ja saavat kyytiä. Istanbulin ilma väreilee kuumana kuin poliisin sykkivä kalu Katin napaa vasten. Juu, tässä kirjassa on hieman (oikeasti hieman eli ei paljon, vaan melko vähän) muutakin sutinaa kuin murhan selvittelyä. Kati sotkeutuu paikalliseen mafiaankin tai oikeastaan mafia sotkeutuu Katiin. Saatoin hieman hihitellä epäuskottavuudelle, mutta oikeastaan nekin (kohtaamiset mafian kanssa) olivat hauskoja.

Tämä kirja on omituinen sekoitus dekkaria ja chick litiä. Ihan luettava ja humoristisen kevyt kirja, joka ei jännitä ja jossa on vain nimeksi väkivaltaa. Minua tässä kirjassa kiehtoivat nimenomaan miljöö ja kulttuuri, joiden takia lukukokemus oli varsin raikas ja eloisa. Rikosjuoni on melko köykäinen, mutta kyllä tämä kokonaisuudessaan varsin viihdyttävä oli.

Erikoista: kirjailija puhuttelee lukijaa useita kertoja. Se saattaa ärsyttää joitakin, minusta se oli aika hauskaa.

Hotel Bosphorus on ensimmäinen osa ns. Kati Hirschel -sarjaa. Sarjasta on käännetty englanniksi kolme kirjaa ja ne ovat

1. Hotel Bosphorus
2. Baksheesh
3. Divorce Turkish Style

Saatan jatkaa sarjan lukemista, jos osuu muut osat eteeni. Kirjastostamme ei näitä kirjoja saa, joten on ostettava omaksi. Näitä tuskin on suomeksi käännetty, en jaksa edes tsekata. Sori.


~~~

Kirja sopii myös muuttoliikkeessä-haasteeseen. Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 42 (esikoisteos).

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Orjia ja naisia

Valerie Martin: Property
Abacus 2003
S. 209


Property tarttui puodissa käteeni puhtaasti takakannen perusteella: ketäpä ei kiinnostaisi mustien orjuutus 1800-luvun Yhdysvalloissa.

1828, Louisiana. Manon Gaudetin aviomies omistaa sokeriplantaasin, jossa ajan tapojen mukaisesti työskentelee mustia. Mustat ovat orjia ja samaan tapaan myytävää omaisuutta kuin mikä tahansa tavara.

Manon kuluttaa päivänsä, miten kuluttaa: lähinnä talossa ompelutöidensä parissa pitkästyen mustien palvelijoidensa passattavana ja miestänsä hiljaisesti halveksuen.

Sarah-orjan nuori poika, Walter, on päivittäinen muistutus siitä, millainen petturi Manonin aviomies on. Se on myös syy, miksi Manonin kammarin ovi sulkeutuu miehensä nenän edestä. Avioliito muuttui katkeraksi vankilaksi Manonille jo hyvin pian sen alettua. Poispääsyä ei tunnu olevan, sillä aviomies ei ole järin armollinen Manonin toiveille: ja mitäpä Manon voi tehdä ilman miehensä suostumusta.

Property on hyvin häiritsevää luettavaa, vaikka kuinka pitää mielessä että se kuvaa aikaansa: sen ajan tapoja ja kulttuuria, ihmisiä. Tavat ja kulttuurit eivät tietenkään tyhjästä synny, joten mustien orjuuttamiselle ei sinänsä ole mitään puolustusta saati perustetta (paitsi sorto ja raha).

Manonkin näkee mustat orjat luonnollisena osana elämää, normina. Omaisuutena, joka hänelle kuuluu. Moraaliset pohdinnat ihmisyydestä ovat ihan erilaisia kuin nykypäivänä. Näitä ajatuksia ja asenteita Valerie Martin kuvaa taiten ja ilman paatosta ja ainoastaan valkoisten näkökulmasta ja siinäkin lähinnä Manonin silmin. Missä määrin voi lopulta "omaisuuteensa" luottaa, vaikka kuinka pitäisi "siitä" huolta?

Isä on ollut tärkeä ja rakas Manonille, mutta hänestäkin lopulta paljastuu asioita, jotka lisäävät Manonin katkeruutta koko miessukupuolta kohtaan. Onko olemassa yhtäkään kunnollista valkoista miestä? Kirjan tapahtumat käsittävät vain noin vuoden, mutta tuon vuoden aikana muuttuu katkera Manon entistä katkerammaksi. On parempi pysytellä yksin, ellei halua muuttua miehen omaisuudeksi.

"Your uncle cautions you that Sarah may be very different when she returns," my aunt said. "She has passed as a free woman, and that experience is generally deleterious to a negro's character."
"She has done more than that," I observed. "She has tasted a freedom you and I will never know."
My aunt looks perplexed. "What is that?" she said.
"She has traveled about the country as a free white man."

Property on siinä(kin) mielessä kiinnostavan häiritsevä romaani, että siinä ei juuri ole järin pidettäviä henkilöhahmoja. Valerie Martin on kirjoittanut suuren tarinan pieneen sivumäärään. Ei yhtään turhaa virkettä, ei turhaa sanaa. Sitäkin enemmän ajatuksia ja sysäämistä ajattelemaan.

En ihmettele lainkaan, että Property voitti Orange-palkinnon vuonna 2003. Tämän voittajakirjan tungen Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja.

Tutkimusteni mukaan Propertya ei ole suomennettu, sääli.

lauantai 6. toukokuuta 2017

Novellien kunnia (koontipostaus)


Novellihaaste päättyy huomenna, joten nyt on sopiva hetki käydä läpi, mitä tuli luettua ja miten haaste noin muuten meni omasta mielestä.

Ennen sitä kirjaan tähän vielä viimeisen haasteeseen lukemani novellin, joka on kirjasta Reader, I Married Him (The Borough Press, 2016) - Stories inspired by Jane Eyre


Kirjassa on 21 novellia eri naiskirjoittajilta, ja kuten kirjan nimestä voi päätellä, inspiraationa novelleille on Charlotte Brontën kirja Jane Eyre. En ole lukenut vielä(kään) Jane Eyreä, vaikka minulla on siitä erityisen kaunis painos hyllyssäni (charity-löytö). Sen sijaan olen nähnyt kirjan pohjalta tehdyn elokuvan, mikä ei tietenkään ole sama asia.

Luin kirjasta ensimmäisen novellin, joka on

Tessa Hadley: My Mother's Wedding

Novellin nimi kertoo oleellisen: ollaan Janeyn äidin häissä eikä kyseessä ole mitkään perinteiset häät, vaan boheemit hippityyliset häät. Kyseessä ei myöskään ole äidin ensimmäiset häät ja sulhanenkin herättää monissa ajatuksia. Tarina kuoriutuu sujuvasti auki paljastaen Janeyn taustaa ja päättyen "loppuhuipennukseen", joka oli kyllä melko ennalta-arvattava. Ja vähän ällö syistä, joita en voi avata, koska muuten spoilaisin koko juonen.

Tuomio: kiehtovatunnelmainen ja napakka novelli, joka piti pihdeissään ensimmäisestä sivusta viimeiseen.

~~~

Näin on haaste tapultetu ja saldoksi minulle kertyi 37 novellia seitsemästä eri teoksesta. Alla lista lukemistostani (haasteen aloituspostaus ja lista ovat luettavissa täällä):


1.Pregnancy Diary/Yoko Ogawa (The Diving Pool)
2. The Diving Pool/Yoko Ogawa (The Diving Pool)
3. Dormitory/Yoko Ogawa (The Diving Pool)
4. Nirvana/Adam Johnson (Fortune Smiles)
5-9. Viisi nimetöntä novellia/Khaled Al Khamissi (Taxi)
10. Hurricanes Anonymous/Adam Johnson (Fortune Smiles)
11. Interesting Facts/Adam Johnson (Fortune Smiles)
12. George Orwell Was a Friend of Mine/Adam Johnson (Fortune Smiles)
13. Dark Meadow/Adam Johnson (Fortune Smiles)
14. Fortune Smiles/Adam Johnson (Fortune Smiles)

Raymond Carver: What We Talk about When We Talk about Love
15. Why Don't You Dance
16. Viewfinder
17. Mr Coffee and Mr Fixit
18. Gazebo
19. I Could See the Smallest Things
20. Sacks
21. The Bath
22. Tell the Women We're Going
23. After the Denim
24. So much Water So Close to Home
25. The Third Thing That Killed My Father Off
26. A Serious Talk
27. The Calm
28. Popular Mechanics
29. Everything Stuck to Him
30. What We Talk about When We Talk about Love
31. One More Thing

32. The Grownup/Gillian Flynn (The Grownup)
33. Blind Chinese Soldiers/Hirabayashi Taiko (The Oxford Book of Japanese Short Stories)
34. Separate Ways/Higuchi Ichiyo (The Oxford Book of Japanese Short Stories)
35. The Third Night/Natsume Soseki (The Oxford Book of Japanese Short Stories)
36.The Bet/Kōbō Abe (The Oxford Book of Japanese Short Stories)
37. My Mother's Wedding/Tessa hadley (Reader, I Married Him)


Enemmänkin olisin voinut lukea, mutta en nyt lukenut. En myöskään lukenut yhtäkään (paitsi ne viisi nimetöntä Al Khamissin) novellia oman hyllyn teoksista, vaikka tarkoitus oli. Noh, eivät ne sieltä hyllystä mihinkään katoa.

Havaitsin, että tällainen sekatyyli, jossa luetaan novelleja miten ja mistä sattuu, sopii minulle. Tykkään myös kirjoittaa muutaman sanan lukemistani novelleista, joten jatkan niistä kirjoittamista: siten tulee helpommin niitä luettuakin. Eli vaikka novellihaaste päättyy, blogissani näkyy jatkossakin novelleja ja toivottavasti yhä enenevässä määrin. Olen tämän puolen vuoden aikana lukenut enemmän novelleja kuin moneen vuoteen yhteensä.

Tavoitteeni haasteen siivellä oli päästä novellikammostani ja siinä olen melko hyvin onnistunut. Ennen sivuutin kirjastossa novellikokoelmat (kirja lensi sukkana takaisin hyllyyn, jos havaitsin sen olevan novellikokoelma), mutta nykyään uskallan tutkia ja peräti lainata niitä.

Kiitos ja korea kumarrus Ompulle, joka haasteen järjesti. Valaistuin ja opin näkemään novellit aivan eri tavalla eli haasteesta ihan todella oli minulle sekä haastetta että iloa - ja oppia!

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

My Name is Leon


Kit de Waal: My Name is Leon
Viking 2016
S. 262

UK, Huhtikuu 1980, Leon on liki yhdeksänvuotias saadessaan pikkuveljen.

"I hope you're having a nice dream, baby," Leon whispers.
After a while, Leon's arm begins to hurt and just when it gets really bad the nurse comes along. She picks the baby up and tries to give him to Leon's mum.
"He'll need feeding soon," she says.
But Leon's mun has her handbag on her lap.
"Can I do it in a minute? Sorry, I was just going to the smoking room."

Valkoihoinen pikkuveli saa nimekseen Jake. Leon on ruskea, hänen isänsä on musta. Mutta isäänsä Leon ei ole nähnyt hetkeen. Isä istuu kakkua säännöllisin väliajoin eikä Carol-äiti jaksa. Sitä paitsi Carolilla on uusi mies, Jaken isä. Tosin Jaken isä ei ole kiinnostunut Carolista eikä pojastansa. Leonin isä sanoo Carolia huoraksi.

Jäljelle jäävät siis vain Carol, Leon ja pikkuveli Jake. Jaken hoitaminen jää pitkälti Leonin vastuulle, sillä Carol on väsynyt. Niin väsynyt, ettei lopulta enää jaksa nousta sängystä. Leon palvoo pikkuveljeänsä ja tietää, miten häntä hoidetaan. Aggressioitansa hän purkaa näpistämällä mm. kolikoita äitinsä laukusta, yrittää olla tyyni päällepäin.

Carolin tila huononee eikä lompakossa erään kerran ole enää rahaa eikä kaapissa ruokaa. Leon pyytää lainaa naapurin Tinalta, joka on auttanut ennenkin. Hän ei olisi pyytänyt, jos olisi tiennyt, mitä tapahtuu: Tina soittaa ambulanssin ja sosiaalihuoltoon.

Leon päätyy sijaiskotiin Jaken kanssa. Tilanne muuttuu väliaikaisesti paremmaksi, vaikka äitiä on tietenkin kova ikävä. Sitten viedään Jakekin: hänet adoptoidaan. Vasta vauvana ja valkoisena hänelle on helppo löytää uusi elämänpituinen koti. Lähes yhdeksänvuotiaan ruskean Leonin kanssa asia on ihan toinen.

My Name is Leon on kirjoitettu kauttaaltaan Leonin silmin: miten hän hahmottaa ja ymmärtää maailmaa, miten aikuiset näyttäytyvät hänelle. Aikuiset supisevat ja valehtelevat ja Leon kuuntelee niin paljon kuin korviin kantautuu. Tilannetta pitää luodata, tarkkailla - onhan siinä hänenkin elämänsä kyseessä.

On jokseenkin surullisen raastavaa kohdata maailma Leonin silmin: kun perhe on hajotettu, tunteet sijaishoitajaa kohtaan ovat ristiriitaiset, ei ole ystäviä, kaikki hämmentää. Polkupyörä tuo iloa Leonin elämään ja etenkin siirtolapuutarha, jossa hän tutustuu cooliin Tuftyyn.

Kirjassa käydään läpi noin vuosi Leonin elämää. Tuo vuosi sisältää niin iloja kuin surujakin, eniten kuitenkin ikävää ja kaipausta äitiä ja pikkuveljeä kohtaan. Carol ja jake ovat aina Leonin mielessä, kummittelevat taustalla. Kaikki mitä Leon tekee, hän tekee yhdistääkseen taas perheensä - se on hänen suuri missionsa.

Kirjan edetessä loppua kohden vauhti kiihtyy mellakaksi asti. Kasikymmentälukuiseen tapaan sormissa käryää tupakka lähes jatkuvasti lähes missä tahansa.

Koskettava kirja, josta pidin kovasti. Pakko todeta, että tuskin olisin ottanut kirjaa lukuun, jos olisin tajunnut sen olevan kauttaaltaan lapsinäkökulmasta kirjoitettu (kuitenkin yksikön kolmannessa). En oikein jaksa sellaisia kirjoja. Mutta mutta, onneksi en tiennyt asiaa aiemmin, sillä ehdottomasti My Name is Leon kannatti lukea eli hienoa, ettei jäänyt lukematta ennakkoluulojeni takia.

Kirjasta on tehty söpö traileri.




Kit de Waal on syntynyt Birminghamissa. Hänen äitinsä on irlantilainen ja isänsä karibialta. Lue enemmän täältä.

~~~

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän. Perustelut: My Name is Leonissa on vahvasti esillä adoptoiminen ja sijaisperhetoiminta. En ole  kyseisten asioiden asiantuntija, vaan tietoni ovat ihan maallikkotasoa.

maanantai 1. toukokuuta 2017

The Night Manager - Yön pakolainen

Katsoin tässä muutaman viikon aikana John le Carrén romaanin, The Night Manager, pohjalta tehdyn samannimisen minisarjan. Tv-sarjassa on vain kuusi jaksoa, mutta ilmeisesti sille suunnitellaan jatkoa (minkä suhteen olen tietenkin varsin skeptinen).

The Night Manager on esitetty täällä reilu vuosi sitten, mutta meillä on käytössämme on demand -toiminto eli sen valikoimissa olevia ohjelmia voimme katsoa silloin kun haluamme. En tiedä onko tämä sarja esitetty Suomessa.



Sotilastaustainen Jonathan Pine (Tom Hiddleston, melkoinen komistus) työskentelee Kairossa luxushotellin yöjohtajana. Rauhallinen elämä häiriintyy, kun Jonathan saa tietoonsa asioita, jotka eivät hänelle varsinaisesti kuulu. Sitten alkaa viikatemiehen vierailut ja Jonathanin on tehtävä päätös: hän suostuu tiedustelupalvelun agentin Angela Burrin (Olivia Colman) johtamaan vakoilutehtävään. Jonathan Pine saa uuden nimen ja taustan. Tehtävänä on paljastaa pahamaineisen liikemiehen Onslow Roperin (Hugh Laurie) bisnekset.

Näyttelijäkaarti on kaiken kaikkiaan mainio, vaikken tietenkään mistään mitään tajua, koska katson melko vähän telkkaria. En edes aluksi tajunnut, että Hugh Laurie on tuttu Housesta (en ole katsonut kys. sarjaa, mutta olen siitä tietoinen): ihmettelin ääneen, että siinäpä tutun näköinen näyttelijä. Sitten piuhat yhdistyivät päässäni. Mainittakoon, että minulla on vaikeuksia erottaa ihmisiä toisistaan.

Sarjan traileri on melko vauhdikas, mutta tämä sarja ei ole lainkaan niin actionpitoinen ja räjähtelevä, kuten siitä (trailerista) voisi päätellä, joten iso plussa myös siitä. En jaksa aivotonta ammuskelua ja maailman räjäyttämistä tai pelastamista.

Kulmakarvojani kohottelin Jonathanin ja Onslow Roperin nuoren tyttöystävän (Elizabeth Debicki) sutinalle. En oikein päässyt siihen sisään, että mites nyt noin leimahti ja oikeastaan koko asetelma ärsytti minua kliseisyydellään. Mietin onkohan heillä kirjassakin sutinaa keskenään?

Jännästi kävi niin, että muutama päivä sitten eläinsuojeluyhdistyksen charityssä kaydessäni silmiini osui juuri tämä John Le Carrén romaani. Silloin oli sarjan katsominen vielä kesken, mutta oli pakko korjata kirja pois kuleksimasta (maksoi peräti punnan).

Onko joku lukenut (tai katsonut)The Night Managerin, joka on suomennettu nimellä Yön pakolainen? Mielipide kiinnostaisi ja toki myös muista le Carrén romaaneista voi kertoa mielipiteensä ja/tai suositella luettavaksi.


En ole lukenut yhtäkää John Le Carrén eli David John Moore Cornwellin romaania, mutta ajattelin lukaista (joskus tulevaisuudessa) The Night Managerin helmet-lukuhaastetta varten (7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja).

EDIT 1.5. klo. 10:45

Lisään tähän linkin Ofelian kirjoittamaan juttuun tästä sarjasta. Kannattaa lukea, se on hieno ja kattava kirjoitus! Sieltä opin, että tämä sarja on esitetty myös Suomessa.