Hae tästä blogista

perjantai 20. tammikuuta 2017

Sudet sisälläni

Yleensä miehet ovat niitä, jotka alistavat, lyövät, murhaavat. Perheväkivalta on tavallisesti miesten osaamisaluetta, miesten juttu. Se on hirveää, mutta voi sitä kauhistelun määrää, jos sadisti onkin nainen - vieläpä äiti. Menee pyhä äitimyytti ihan pilalle. Ja kuulkaa, sietää mennäkin. Ei äitiys yksinään tee kenestäkään pyhää.


Ali Landin Good Me Bad Me (Michael Joseph 2017, s. 338) on toki fiktiota, mutta jotta en toistaisi itseäni tämän enempää Whatever Mother Says (jonka luin pari vuotta sitten) kertoo ihka oikean äitylin tarinan: ei vuoden mutsi -pystiä sinnekään.

Miten tämä alustus liittyy itse kirjaan? Noh, Good Me Bad Me kertoo 15-vuotiaasta Anniesta, joka ilmiantaa äitinsä poliisille. Ai miksi? No koska Annien äiti on sarjamurhaaja. Kellarissa lojuu kahdeksan lapsen ruumiit, yksi lojuu leikkipuistossa kuolleena. Leikkipuisto on huone yläkerrassa, vastapäätä Annien makuuhuonetta.

Annie saa uuden nimen, hänestä tulee Milly, ja pääsee asumaan uuteen perheeseen. Perheen isä, Mike, on psykologi, joka valmistaa Millyä oikeudenkäyntiä varten. Millyn on tarkoitus todistaa äitiänsä vastaan. On selvää, että Milly on kokenut kovia ja tarvitsee tukea, joten sijaisperheellä on hyvä olla kokemusta traumatisoituneista lapsista.

Nyt tekee mieli kliseisesti siteerata vanhaa sanontaa: suutarin lapsilla ei ole kenkiä. Sijaisperheen kulissit ovat kunnossa, mutta kulissien sisällä tapahtuu kaikenlaista. Joko Mike on sokea tai ei halua nähdä: veikkaisin molempia.

Perheessä on Millyn ikäinen teini, Phoebe, joka inhoaa alusta alkaen Millyä. Phoebe kokee jäävänsä paitsioon, sillä Milly vie niin paljon Miken aikaa. On ymmärrettävää, että Phoebe kokee olevansa ulkopuolinen omassa perheessään. Teinitytöt voivat olla uskomattoman julmia ja Phoebe todellakin on, kuten käy ilmi myöhemmin.

Perheen äiti, Saskia, on melko hyödytön vanhempi, joka keskittyy lähinnä olemaan syömättä ja joogaamaan. Myös alkoholi maistuu, pienessä tumussa elo on siedettävämpää. Tiukat pöksyt vaan jalkaan ja kamelinvarvas edellä kohti uusia joogamattoja. Saskia on mielenkiintoinen henkilö, joka ei osaa suhtautua äitiyteensä: hän ei osaa olla äiti, ei ehkä edes halua. Saskia on sivuhenkilö perheessä ja omassa elämässään. Hän yrittää, mutta on kömpelö, väsynyt. Minä tavallaan ymmärrän häntä ja olisin lukenut mielelläni hänestä enemmänkin.

Mutta Good Me Bad Me ei ole kirja Saskiasta, se on kirja Millystä. Ja Anniesta. Ja Annien äidistä, jota emme kertaakaan kohtaa suoraan. Kuulemme vain yhden repliikin Annien/Millyn äidiltä ja sekin on sanottu sermin takaa - ei katsekontaktia. Sen sijaan äiti elää Millyn päässä ja sitä ääntä saamme kuulla enemmänkin. Kirjan kertoja on nimittäin Milly itse ja se mahdollistaa suoran pääsyn hänen mieleensä, ajatuksiinsa. Millyn mieli on tanner, jossa hyvä ja paha sekä äiti ja tytär käyvät jatkuvaa kaksintaistelua.

Kirjassa viitataan vanhaan Cherokee-intiaanien tarinaan hyvästä sudesta ja pahasta sudesta. Olen kuullut sen noin miljoona kertaa: muistaakseni siihen viitattiin jossakin juuri lukemassani muussakin kirjassa, mutta en nyt muista, mikä kirja mahtoi olla kyseessä. Voit lukea tarinan (enkuksi) täältä.

Yksinkertaistettuna:

- Kumpi susi voittaa, hyvä vai paha?
- Se, jota ruokit.

Simppeli tarina, jossa vinha viisaus. Tosin joskus on vaikea ruokkia hyvää sutta, vaikka kuinka haluaisi, kun ympärillä vaanivat pahat sudet houkutellen sisällä asuvaa petoa ulos. Joskus ja joillekin on vaikeampaa ruokkia hyvää sutta - se voi olla jatkuvaa taistelua. On helpompi päästää peto kentälle. Ihminen ei ole vain se, mitä hän on sisältä: ympäristön vaikutusta ei voi mitätöidä. Ja nämä kaikki (ympäristöön liittyvät tekijät) ovat menneet ja menevät Millyn kohdalla pieleen.

Kerta kaikkiaan mielenkiintoinen ja koukuttava psykologinen trilleri, jossa oikeasti päästään melko syvälle ihmismieleen. Tämä romaani on myös mainio osoitus siitä, että kertomatta jättäminen on joskus tehokkaampaa kuin kertominen ja tällä viittaan nyt vaikkapa raakuuksiin. Juuri mitään yksituiskohtaista ei kerrota, vihjaillaan kyllä. Joissakin kohdin lopullinen totuus jää lukijan itsensä päätettäväksi. Tätä kirjaa voi siis suositella myös niille, jotka eivät kestä tai halua lukea kovin raakoja kuvauksia. Esimerkiksi Millyä on käytetty pahoin hyväksi, mutta lukija voi vain aavistella miten.

Good Me Bad Me kuvaa taiten myös sitä, miten merkittävä on lapsen suhde vanhempaansa. Vanhempi voi tehdä lähes mitä tahansa, mutta lapsi vain rakastaa, on lojaali. Koska vihaaminen aiheuttaisi syyllisyyttä, suoranaista kauhua. Se on kammottava vääristyneiden tunteiden vyyhti, jota on hyvin vaikea setviä auki.

~~~

Tällä kirjalla kuittaan Helmet-lukuhaasteen 49. kohdan eli vuoden 2017 uutuuskirja.

12 kommenttia:

  1. Hyvä analyysi vaikeasta ja vaietustakin aiheesta, jota monet meistä setvivät kaiken elämäänsä... Tuo susiyksinkertaistus on varsin yleispätevä moneen lähtöön ja kuten toteat ruokkimiskysymys on se kinkkinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset, Takkutukka. Tämä kirja tosiaan toimi hyvänä ajatusten alustajana ja synnyttäjänä. Susilegenda on hieno, vaikka onkin mielestäni kokenut jonkinlaista kulumista, koska sitä on käytetty niin paljon. Toisaalta en ihmettele sen runsasta viljelyä, koska onhan se tosiaan yleispätevä monessakin suhteessa.

      Poista
  2. Hienoa mietintää. Diippi aihe kirjalla, joka kyllä kiinnostaisi. Susiviisaus on todellinen ja arkea monille. Lisäsin TBR-listalle jos nyt vaikka vihdoin uskaltaisin koittaa jotain englanniksi :D Onhan tuota hetki jo jahkattu...
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, lue ihmeessä, jos tulee eteen. Tässä on hyvin simppeli kieli eli ns. perusenkkua eikä kielellistä kikkailua, joten sopii hyvin myös niille, jotka eivät niin usein enkuksi lue. :)

      Poista
  3. Onpa mielenkiintoinen kirja. Toivottavasti suomennetaan tänä vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, todellakin olisi kiva, jos tämä suomennettaisiin. Kirjan sivuliepeessä luki, että käännösoikeudet on myyty useisiin maihin, muttei ole hajua mihin.

      Poista
  4. Kuulostaapa mielenkiintoiselta, minäkin laitan tuon hakulistalleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirokko, kiva kuulla että kiinnostaa!

      Poista
  5. Mielenkiintoinen! Haluan ehdottomasti lukea. Juuri tuon lojaalisuuden takia lapsia voidaan vahingoittaa niin pahasti.

    Räjähdin nauramaan äidin kuvauksessa tässä kohdassa "Tiukat pöksyt vaan jalkaan ja kamelinvarvas edellä kohti uusia joogamattoja". Tämä kertoo niin paljon tietystä naistyypistä ja sitten joskus on ollut keskustelua jossain blogissa, olikohan Ompun, noista kauneusleikkauksista, joissa häpyhuulet ja jopa häpykumpu pienennetään.

    Kansi on hyvä. Tuo alalaitaan lisätty "Forgive me" sopii hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, monesti lapsen lojaalisuus vielä korostuu, mitä huonommin on kohdeltu. Siihen liittyy uskomattoman monimutkaisia piirteitä ja sisäisiä ristiriitoja.

      Saskia on tosiaan surullisen hupaisa hahmo, joka selvästi on syömishäiriöinen muiden ongelmiensa lisäksi. En viitsi paljastaa enempää, mutta minun kävi hieman sääli häntä, vaikka hän ei kovin miellyttävä henkilö periaatteessa ollutkaan. But at least she tried.

      Poista
  6. Katson telkkarista liikaa amerikkalaisia sarjamurhaajadokkareita. Kirjan asetelma muistuttaa todellisia tapauksia.

    Nauratti myös "kamelinvarvas edelle kohti uusia joogamattoja". Sopisi joogakoulun mainoslauseeksi! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, minä taas en katso telkkarista juuri mitään. Minulla on yleensä suuria vaikeuksia keskittyä toosan katseluun, mutta sitten taas jännästi lukemisen kohdalla ei sellaista keskittymisongelmaa ole.

      Ei muuta kuin joogakoulu pystyyn, kun mainosfraasikin on jo valmiina :D

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.