Hae tästä blogista

torstai 10. marraskuuta 2016

Novellit kunniaan!

Syyspäivä viime sunnuntaina

Pidän novelleista, mutta harvemmin tulee luettua niitä, mikä varmasti kuulostaa melko ristiriitaiselta. Viimeksi luin novellin nimeltä A Temporary Matter Jhumpa Lahirin novellikokoelmasta Interpreter of Maladies. Pidin siitä, mutta sitten "unohdin" lukea loput novellit. Näin minulle usein käy.

Tarkoitukseni oli vuonna 2008 lukea SusuPetalin kirjoittama novellikokoelma Toinen painos ja blogata kustakin novellista erikseen. Luin kyllä kirjan, mutta sain aikaiseksi blogata vain yhdestä novellista. Tämä kertonee jotain vaikeasta suhteestani novelleihin ja vaikeudesta kirjoittaa novelleista.

Mutta tähän on olemassa lääkitys. Nimittäin novellihaaste!



Haasteen kuvaus:

"Haasteen tavoitteena on tuoda näkyvyyttä novelleille ja rohkaista lukijoita tutustumaan rohkeasti tähän kirjallisuuden lajiin. Tämä on matalan kynnyksen haaste, johon voi osallistua lukemalla vaikkapa vain yhden novellin ja bloggaamalla siitä. Mitään muita sääntöjä ei ole kuin se, että luettavan kirjallisuuden pitää olla novelleja."

Lue lisää haasteesta Ompun blogista ja osallistu sinäkin!

Kotoota löytämäni novelliaarteet (on niitä vissiin enemmänkin, mutta ovat piilosilla). Lisää novelleja ajattelin roudata kirjastosta tai mistä tahansa, koska tätä haastetta varten tulee sellaisia (novellikokoelmia) varmasti katseltua vaistomaisesti sillä silmällä.


One World: A Global Anthology of Short Stories
Jhumpa Lahiri: Intepreter of Maladies
Juri Nummelin (toim.): Asentoja
Khaled Al Khamissi: Taxi
Kari Välimäki: Todensanat
Xinran: Message from an Unknown Chinese Mother (Stories of Loss and Love)

Osa kirjojen novelleista on hyvin lyhyitä. Sellaisia en laske mukaan haasteeseen, vaikka lukisinkin - ja toivottavasti luenkin - niitä. Mainitsen kuitenkin selkeästi kussakin novellipostauksessani, millä novellilla osallistun haasteeseen.

Lisäksi listaan tämän postauksen loppuun novellin kirjoittajan ja novellin nimen (ja sulkuihin kokoelman/kirjan, josta novelli on peräisin) eli tämä on ns. päivittyvä postaus.

Novellihaasteeseen lukemani novellit:

1.Pregnancy Diary/Yoko Ogawa (The Diving Pool)
2. The Diving Pool/Yoko Ogawa (The Diving Pool)
3. Dormitory/Yoko Ogawa (The Diving Pool)
4. Nirvana/Adam Johnson (Fortune Smiles)
5-9. Viisi nimetöntä novellia/Khaled Al Khamissi (Taxi)
10. Hurricanes Anonymous/Adam Johnson (Fortune Smiles)
11. Interesting Facts/Adam Johnson (Fortune Smiles)
12. George Orwell Was a Friend of Mine/Adam Johnson (Fortune Smiles)
13. Dark Meadow/Adam Johnson (Fortune Smiles)
14. Fortune Smiles/Adam Johnson (Fortune Smiles)

Raymond Carver: What We Talk about When We Talk about Love
15. Why Don't You Dance
16. Viewfinder
17. Mr Coffee and Mr Fixit
18. Gazebo
19. I Could See the Smallest Things
20. Sacks
21. The Bath
22. Tell the Women We're Going
23. After the Denim
24. So much Water So Close to Home
25. The Third Thing That Killed My Father Off
26. A Serious Talk
27. The Calm
28. Popular Mechanics
29. Everything Stuck to Him
30. What We Talk about When We Talk about Love
31. One More Thing

32. The Grownup/Gillian Flynn (The Grownup)
33. Blind Chinese Soldiers/Hirabayashi Taiko (The Oxford Book of Japanese Short Stories)
34. Separate Ways/Higuchi Ichiyo (The Oxford Book of Japanese Short Stories)
35. The Third Night/Natsume Soseki (The Oxford Book of Japanese Short Stories)
36.The Bet/Kōbō Abe (The Oxford Book of Japanese Short Stories)
37. Mother's Wedding: Tessa Hadley (Reader, I married him)

Haaste on päättynyt: Koontipostaus on täällä.

10 kommenttia:

  1. Todellakin, novellit kunniaan!

    Mukavuudenhaluisena ihmisenä romaanin kirjoittaminen tuntuu työläältä ja aikaa vievältä, siksi novelli <3
    Novellikokoelmat ova mitä parasta pubiseuraa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, novelleissa on puolensa ja sopivat hyvin pubi- ja matkaseuraksi! En ole pitkään aikaan kuljetellut laukussani kirjaa (yleensä minulla on mukanani ns. laukkukirja), mutta täytyypä taas elvyttää tämä tapa. :)

      Poista
  2. Minun pitää myös koluta kirjahyllyt! Tällainen päivittyvä postaus on kiva idea. Tosi vähän tulee novelleja luettua. Kuluvana vuonna toistaiseksi lukuun on päässyt Murakamin Miehiä ilman naisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On helpompi seurata omaa edistymistä, kun lisää luetut novellin tähän postaukseen linkkeineen. Siten ei se loppukoosteen tekeminenkään ole niin työlästä - suosittelen!

      Minä en ole lukenut toistaiseksi yhtäkään Haruki Murakamin kirjaa. Voi kuulostaa kummalliselta, kun olen kuitenkin japanifani. Jostain syystä en vain ole innostunut juuri Harukista. Ehkä voisinkin kokeilla Murakamilta novelleja tämän haasteen innoittamana!

      Poista
  3. Omistan tuon saman Lahirin kokoelman (siis just tolla kannella). Nyt kun sen mainitsit, niin alkoi heti syyhyttää. :D

    Naurattaa tuo, että tähän novellien lukemisvaikeuteen on olemassa lääkitys! Tosiaan, näin on. En kyllä uskalla taata, etteikö se voisi aiheuttaa riippuvuutta ja sivuoireita :D

    Kiitos haasteen buustaamisesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kappas vain, meillä on (lukematta) sitten sama kokoelma. Voin kyllä sen ensimmäisen novellin perusteella suositella :D Muutenkin kiva, jos tulee luettua samoja novelleja, niin voidaan vertailla lukuelämyksiä ja -kokemuksia!

      Sinua muuten saattaisi kiinnostaa tuo One World -antologia. Siinä on eri maiden kirjailijoiden novelleja. Olen omistanut kys. kirjan jo useita vuosia, kun se oli silloin "pakko saada". Vielä en ole "ehtinyt" lukea sitä, mutta tämän haasteen varjolla varmasti tulee vihdoin luettua. :P

      Saas tosiaan nähdä, millaisia sivuvaikutuksia tällä haasteella on! Enpä muista milloin olisin näin innostunut novelleista kuin nyt, joten tuli hyvään saumaan. :)

      Poista
  4. Olen kyllä lukenut tuon Lahirin jo ennen blogiaikaa. Kirjan ostin vasta myöhemmin, koska minä nyt vaan rakastan Lahiria ihan kamalan paljon. Pitää tutustua tuohon One Worldiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei eli sinulle kyseessä siis uusintakierros. :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.